Varoitus: Tässä postauksessa paljastan keskeisiä juonenkäänteitä elokuvasta Postia pappi Jaakobille. Jos siis et ole nähnyt elokuvaa ja haluat salaisuuden verhon säilyvän sen yllä, suosittelen olemaan lukematta tämä postaus.
Jos taas olet nähnyt elokuvan, niin olet erityisen tervetullut kommentoimaan. En välttämättä tee oikeutta elokuvalle yhteen katselukertaan perustuvalla arvostelulla. Siksi tarvitaan täydentäviä näkökulmia.
Ja nyt itse elokuvaan. Postia pappi Jaakobille on Klaus Härön ohjaama elokuva. Päähenkilöitä ovat sokea ja vanha pappi Jaakob ja häntä auttamaan tullut elinkautisvanki Leila. Leilan tehtävänä on lukea ihmisten pappi Jaakobille kirjoittamia esirukouspyyntöjä ja kirjoittaa vastaukset.
Leila haluaa pärjätä omin voimin, eikä hän mielestään kaipaa apua tai sääliä. Kova lapsuus ja vankila-aika ovat tehneet hänen sydämestään kovan. Kovuudessaan hän ihmettelee, miksi ihmiset pyytävät pappi Jaakobia rukoilemaan heidän arkistenkin asioidensa puolesta. Hän ihmettelee - ja vähän halveksuukin - suunnattomia kirjevuoria, ränsistynyttä pappilaa, Jaakobin sydämellisiä rukouksia, vaatimatonta elämäntapaa ja uskollisuutta esirukoilijan tehtävässä. Lopulta Leila hävittää kirjeita. Postiljooni pelkää häntä niin paljon että hän lopettaa kirjeiden tuonnin.
Kirjeiden loppuminen saa aikaan kriisin Jaakobissa. Hänen elämänsä sisältö on kadonnut. Hän kokee, ettei Jumalalla ole enää käyttöä hänelle. Käydessään läpi tuntemuksiaan hän tekee oivalluksen jonka hän jakaa Leilalle: ilmeisesti Jumalan näkökulmasta hän ei elä kirjeiden kirjoittajia varten, vaan he ovat olemassa häntä varten. Hän on aina rukoillut niiden asioiden puolesta joita kirjeissä on mainittu. Hän on saanut kiitoskirjeitä rukousvastauksista ja konkreettisesta avusta. Ja nyt hän kuitenkin näkee, kuinka hän tarvitsee kirjeitä. Avun tuoja on itse avun tarpeessa.
Leila ei voi tätä ymmärtää. Hän päättää lähteä pappilasta. Mutta kun hänellä ei ole paikkaa minne mennä, hän epätoivossaan yrittää hirttää itsensä. Onneksi pappi Jaakobin väliintulo estää häntä päättämästä päiviään. Lopulta hän itkien kertoo tarinansa Jaakobille. Hän ihmettelee, onko armoa hänenkaltaiselleen. Häntä on hakattu kotona ja sisko on suojellut. Kun sitten siskon mies hakkasi vaimoaan, Leila tappoi hänet. Siksi hän joutui vankilaan. Pappi Jaakob ei vastaa suoraan kysymykseen. Sen sijaan hän antaa Leilalle nipun kirjeitä. Ne ovat hänen siskonsa kirjoittamia. Hän on jo pitkään kirjoittanut pappi Jaakobille ja pyytänyt häntä rukoilemaan vankilassa olevan siskonsa puolesta.
En yleensä pidä suomalaisista elokuvista. Mielestäni niiden tarinat ovat monesti kehnoja ja pinnallisia, ja näyttelijät kankeita. Myönnän, että voin olla ennakoluuloinen. Mutta Klaus Härön viimeisin elokuva on erilainen. Ensimmäistä kertaa olin katsomassa elokuvaa, jonka päättyessä salissa oli hiirenhiljaista eikä kukaan lähtenyt ennen kuin lopputekstit olivat vierineet ohi. Pienellä budjetilla tehty elokuva on sekä tarinaltaan että kuvauksen osalta kaunis. Se on leikattu tiiviiksi kokonaisuudeksi ja varsinkin pappi Jaakobia näytellyt Heikki Nousiainen onnistuu roolissaan erinomaisesti.
On poikkeuksellista nähdä elokuva, jossa uskonnollisia teemoja käsitellään näin kunnioittavasti ja uskottavasti. Oli myös erikoista nähdä elokuva, jossa ilmiselvästi kristinuskon tosissaan ottava henkilö on miespappi ja koko tarinan sankari.
Mielestäni elokuvan keskeisin teema on rakkaus. Pappi Jaakob lukee ulkomuistista useaan kertaan rakkauden ylistyslaulua (1. Kor. 13). Hän välittää aidosti häneltä apua pyytäviltä. Häneen henkilöityy paljon siitä, mitä Paavali kirjoitti rakkaudesta: hän on lempeä, kärsivällinen, nöyrä, ei etsi omaa etuaan. Hän ei tuomitse Leilaa hänen rikollisesta taustastaan. Ja hänen rakkautensa apua tarvitsevia ja Leilaa kohtaan lopulta koskettaa Leilan sydäntä.
Toinen elokuvalle keskeinen teema on rukous. Se kietoutuu yhteen rakkauden kanssa. Rakkaus saa pappi Jaakobin rukoilemaan ihmisten hädän puolesta ja kirjeitse rohkaisemaan heitä raamatunkohdilla. Rakkaus saa siskon kirjoittamaan pappi Jaakobille kirjeitä, jotta hän rukoilisi siskonsa puolesta. Rukouksiin tulee vastauksia. On joku, joka kuulee ne kaikki, niin suurinta hätää ilmaisevat kuin kaikkein arkisimmatkin rukoukset.
Kolmas tärkeä teema on armo. Elokuva avaa monesta näkökulmasta, mitä kristillisessä ajattelussa armo on, mitä se maksaa ja kuka sitä tarvitsee. Tämä teema näkyy esimerkiksi siinä, että Leila on elinkautisvanki. Hänet armahdetaan, ei hyvän käytöksen takia vaan siksi että joku on rukoilemalla ahkerasti nähnyt vaivaa hänen puolestaan. Pappi Jaakob puolestaan joutuu etsimään elämänsä todellista perustaa kun kirjeitä ei enää tulekaan ja hänen työnsä viedään häneltä pois. Leilakin huomaa tarvitsevansa armoa. Elokuvan lopussa hän kertoo, kuinka lapsena äiti suutuspäissään löi häntä ja kuinka sisko aina tuli väliin, etteivät iskut osuisi häneen. Isosisko antoi äidin lyödä itseään jotta pikkusisko varjeltuisi äidin vihalta. Ja kun Leila aikuisena näkee siskonsa miehen pahoinpitelevän vaimoaan, hän puolestaan vihastuu ja puukottaa miehen hengiltä. Vaikka Leilan teon luulisi herättävän sympatiaa, hän itse kysyy pappi Jaakobilta, että kuka hänen kaltaistaan armahtaa. Leila näkee siis tekonsa vääränä. Hän tarvitsee jonkun, joka hänet armahtaisi sydämen tuskasta ja syyllisyydestä.
Leilan sisko ja pappi Jaakob tekevät paljon sellaista, mitä Raamatun mukaan Jeesus teki ja tekee. Hän rukoilee meidän puolesta. Hän kuoli puolestamme, ettei meidän tarvitsisi kantaa lopullista rangaistusta pahuutemme tähden. Ja hänkin toivoo, että me ihmiset näkisimme todellisen tilamme ja pyytäisimme häneltä sitä apua, jota hän yksin voi meille antaa.
***
Voit lukea Klaus Härön omia ajatuksia elokuvasta vaikkapa sivustolta Film-o-holic.com.
