Lukemista vapuksi

Ajattelin jättää bloggaamisen vähemmälle ainakin yli vapun, mahdollisesti jokusen viikon vielä sen jälkeen työkiireiden tähden (takaraja lähestyy - taas kerran). Sikäli mikäli tekemisen puutetta on, suosittelen piipahtamaan Tom Gilsonin blogilla, missä hän useamman postauksen mittaisessa sarjassa (loppua ei ole vielä näkyvissä) pohtii, miten selittää Jumalan salattu olemassaolo. Hänen pyrkimyksensä on löytää vastauksia kysymykseen, että jos Jumala kerran on olemassa, miksi hänet on niin vaikea havaita. Ks. aiheen tähänastiset postaukset tässä, tässä, tässä ja tässä.

Siunattua vappua!

Relativism utan Gud

Jag har i bakhuvudet en nyhet i Dagen om en debatt mellan Christer Sturmark och Stefan Gustavsson om Gud, religion och ateism när jag på Dick Erixons blogg läser om relativismens strupgrepp på det västerländska samhället. Han hänvisar till Julian Bagginis artikel "This is what the clash of civilisations is really about" och refererar så här:

Han menar att relativismen och förnekelsen av att det finns något sådant som sanning och rätt, undergräver vår västerländska civilisation och gör den mottaglig för fundamentalism. Detta eftersom människor söker efter sanningen, och om de bara hittar svar i fundamentalistisk islam vänder man sig dit.

Sanningsförnekelsen började på universiteten, med Nietzsche, Foucault och Rorty, och har sedan spridit sig som en löpeld i samhället: "Det som var chockerande när Nietzche först proklamerade det [att det inte finns någon sanning] i slutet av 1800-talet har i början av 2000-talet blivit en banalitet."

Det som jag saknar i båda författarnas reflektioner är poängtering av det i i mitt tycke klara sambandet mellan kristendomens marginalisering och relativismens frammarsch. Ser vi inte nu konsekvenserna av att Gud har kastats ut? Borde inte enbart namnet Nietzsche få en väckarklocka att ringa i huvudet?

Utan Gud finns helt enkelt ingen grund för absoluta normer eller möjlighet att avgöra meningsskiljaktigheter. Oenighet och enighet blir mer en fråga om personligt smak och tycke - relativism. Det är det som är en av Stefan Gustavssons poänger i debatten med Christer Sturmark: med ateism flyter sist och slutligen allting. Vad människan sår, det skördar hon. Relativism är, menar jag, en oundviklig konsekvens av en icke-teistisk hållning. Givetvis går det att finna gemensamma åsikter om objektiva sanningar och allmängiltig moral, men likväl riskerar man att åter hamna i relativismens dike. Så fort olika uppfattningar dyker upp, hamnar vi på pottkanten igen utan större möjligheter att avgöra tvistefrågan i någondera riktningen eller möjlighet att förplikta någon att leva efter de överenskomna principerna.

Svaret på dagens svårigheter ligger alltså inte i ateism eller Gudsförnekande trosutsagor. Därför är det kanske inte så konstigt heller att islam går framåt. Det handlar inte bara om "dogmatiska" svar utan det faktum att vi har att göra med en religion, dessutom en monoteistisk sådan. Sanningspåståendena har således en helt annan förankring, bortom den bristfälliga och begränsade människan i den övernaturliga verkligheten. Islam är dessutom en uppenbarelsereligion. Uppenbarelse är nämligen ett svar på den postmoderna människans egenskapade återvändsgränd med den alltid subjektiva och lilla människan: någon utifrån kommer och talar om för oss hur saker och ting egentligen förhåller sig.

Är det inte något åt det hållet aposteln Johannes tänker sig när han skrev om Jesus (Joh 1:14, 18):

Och Ordet blev kött och bodde bland oss, och vi såg hans härlighet, en härlighet som den Enfödde har av Fadern, och han var full av nåd och sanning. [...] Ingen har någonsin sett Gud. Den enfödde, som själv är Gud och är hos Fadern, har gjort honom känd.

Kristittyjä tapettu Turkissa

Kolme kristityn kirjapainon työntekijää - yksi saksalainen ja kaksi turkkilaista, molemmat islamista kristinuskoon kääntyneitä - Turkissa on kidutettu ja lopulta tapettu leikkaamalla kurkku auki (kaksi englanninkielistä blogipostausta hyvien linkkien kera: täällä ja täällä). Yhden murhatun tarinan voi lukea täältä.

Leif Nummela kirjoittaa murhatyöhön liittyen Uusi Tie -lehden pääkirjoituksessa "Vainoamisen logiikka on kammottava".

Vainot etenevät aste asteelta noudattaen omaa kammottavaa logiikkaansa. Ensimmäisellä asteella tietystä ihmisryhmästä levitetään paikkansapitämättömiä väitteitä ja valheita. Mustamaalaamalla saadaan muut ihmiset ajattelemaan heistä pahaa.

Siten luodaan myös pohja vainoamisen seuraavalle asteelle, syrjinnälle. Kun ryhmän jäsenistä on tehty tarpeeksi pahoja ihmisiä, muut kokevat oikeutetuksi sen, että heitä aletaan myös käytännössä kohdella huonosti.

Syrjinnästä on lyhyt askel suoranaisiin väkivallantekoihin. Nekin voidaan oikeuttaa, koska vainotun ryhmän katsotaan itse asiassa ansainneen huonon kohtelunsa.

Vainojen logiikan viimeinen aste on ihmisten murhaaminen suuremman hyvän nimissä. Siinä toteutuvat karmealla tavalla Jeesuksen sanat: "He erottavat teidät synagogasta; ja tulee aika, jolloin jokainen, joka tappaa teitä, luulee tekevänsä uhripalveluksen Jumalalle. Ja sen he tekevät teille, koska he eivät tunne Isää eivätkä minua." (Joh.16:2)

Miten joku voi olla niin sokea, että luulee palvelevansa Jumalaa murhatessaan ihmisen? Se on pitkän aivopesun tulos. Vähitellen vakuututaan siitä, että jonkin ihmisryhmän jäsenet ovat niin pahoja, etteivät heille kuulu muiden nauttimat ihmisoikeudet eivätkä he ansaitse normaalia kunnioitusta ja inhimillistä kohtelua.

Myös Hannu Nymanilla on sanottavaa Sana-lehden pääkirjoituksessa "Malatian murhat".

Turkin kaakkoisosassa sijaitsevassa Malatiassa tehty isku ei ollut ohikulkijan päähänpisto, vaan vakaan harkinnan tulos. Uhrit oli sidottu ja heidän kurkkunsa viilletty auki. Eräiden tietojen mukaan surmatussa saksalaiskristityssä oli yli 150 veitseniskua. Sitä tehdessään ehtii jo miettiä tekemistään.

Malatian murhat ovat jäävuoren huippu. Näyttää ilmeiseltä, että Turkissa pinnan alla asustaa voimakas kristinuskon vastainen asenne. Pienenä vähemmistönä elävä kristittyjen joukko nähdään uhkaksi 70-miljoonaiselle kansalle. Maassa toimivia ulkomaisia lähetystyöntekijöitä syytetään pyrkimyksistä vaikuttaa Turkin politiikkaan, jopa talouselämään. Heitä on syytetty hämärien juonittelijoiden ja siionistisen maailmanhallinta-salaliiton kätyreiksi, jotka käyttävät milloin kommunismia, milloin vapamuurariutta, milloin rahaa, milloin kauniita naisia aseinaan tässä myyräntyössä.

Yksi syy tällaisen täysin vääristyneen propagandan välittämiseen on oikean tiedon puute. Jos ihmisten saamaa tietoa kontrolloidaan niin, ettei sitä ole vapaasti saatavilla, seuraukset ovat kohtalokkaat. Tietämättömyydellä tapahtuva ihmisten poliittinen ja uskonnollinen ohjaileminen johtaa usein hirvittäviin seurauksiin.

Toinen syy päästää paha irti on väärien viholliskuvien luominen. Tässä tapauksessa pienestä kristittyjen vähemmistöstä on luotu kuva koko valtavaa valtakuntaa uhkaavasta hirviöstä, joka tulee ja tuhoaa turkkilaisen valtion. On vaikea ymmärtää ihmisten oikeasti ajattelevan näin. Ikään kuin hiiri uhkaisi norsua. Tai sitten kristinusko todella ymmärretään aidosti uhaksi vahvasti islamilaisessa maassa.

Tutkimus: media Hizbollahin puolella

Nyt se, mistä aikoinaan blogillani useamman kerran kirjoitin (ks. esim. tästä , tästä ja tästä), on myös akateemisen tutkimuksen puolelta vahvistettu. Harvardin yliopistosta on tullut tutkimus Israelin ja Hizbollahin välisestä sodasta viime vuoden loppukesästä. Marvin Kalbin tutkimus "The Israeli-Hezbollah War of 2006: The Media as a Weapon in Asymmetrical Conflict" osoittaa selvästi, että Hizbollah sai uutisoinnin osalta murskavoiton Israelista: media oli Hizbollahin sodan paras liittolainen, lähes yhtä yksipuolinen kuin arabiuutisointi konsanaan.

Tutkimuksen lehdistötiedote löytyy tästä.


(vihje)

Virastapidätys

YLE Uutiset: Tampereen tuomiokapituli on pidättänyt Markku Koiviston virastaan kuudeksi kuukaudeksi.

Tuomiokapituli antaa Koivistolle puoli vuotta aikaa osoittaa tahtovansa pysyä luterilaisen kirkon tunnustuksessa tai pyytää eroa pappisvirasta. Kaksi tuomiokapitulin jäsentä jätti eriävän mielipiteensä.

- Päätös tarkoittaa, että tuomiokapituli antoi vielä Markku Koivistolle mahdollisuuden. Ratkaisu siitä, jatkaako Koivisto luterilaisen kirkon pappina, on siten hänen käsissään seuraavien kuukausien ajan. Tie on edelleen auki, toteaa lakimiesasessori Leevi Häikiö.

Koivisto ei voi hoitaa pappisvirasta pidättämisensä aikana mitään papillisia tehtäviä. Koivisto sanoo, että hän on päätöksensä tehnyt.

- Kyllä minun mielestä tämä on lopullinen päätös. Minulle on annettu kuuden kuukauden katumisen aika, mutta en aio sitä käyttää, Koivisto sanoi Tampereen radion haastattelussa.

Tosi Kertomus

"Tosi Kertomus" apologia-forum 2007 alkaa Ryttylän Kansanlähetysopistolla vajaan neljän viikon päästä (helatorstaina). Muista tutustua ohjelmaan ja ilmoittautua.

Pääsyvaatimuksena ei ole Mensan jäsenyyttä tai tohtoritason tutkinto, vaan aito kiinnostus Raamattuun, tähän todellisuuteen ja ajan ilmiöihin. Varmasti matkan varrella selviää myös, mitä se "apologia" oikein on ja mitä hyötyä sellaisesta mahdollisesti on.

Toivon tapahtuman murtavan ne ennakkoluulot, joissa apologia nähdään kuivana, teoreettisena ja kirjoituspöydän äärellä toteutettuna elämästä vieraantuneiden älyniekkojen sisäpiiriharrastuksena, josta ei ole hyötyä taviskristityn arkeen.

Tätä tapahtumaa kannattaa odottaa. Tai kuten edellisen apologiaforumin palautteessa todettiin (jotenkin näin se meni): "Kerrankin tapahtuma missä ei haasteta ja vaadita, vaan saa miettiä rauhassa."

Tapaamisiin Ryttylässä!

Relativismin haaste

John Piperin opetus relativismista on rautaista luettavaa: "The Challenge of Relativism". Relativismilla tarkoitetaan ajattelua, jonka mukaan totuusväitteet ilmaisevat henkilökohtaista mieltymystä (tyyliin "Minä pidän vaniljajäätelöstä, sinä suklaajäätelöstä") eikä ihmisestä riippumattomia, objektiivisa totuuksia. Piper esittää seitsemän väitettä:

1. Relativismi merkitsee kapinaa Jumalan muuttumatonta lakia vastaan.
2. Relativismi tekee kaksinaamaisuudesta ja teeskentelystä hyväksyttävää.
3. Relativismi estää opillisten virheiden näkemisen.
4. Relativsmi pukee itsekkyyden imarteluun.
5. Relativmi pukeaa ylpeyden nöyryyteen.
6. Relativismi orjuuttaa ihmiset.
7. Relativismi johtaa väkivaltaiseen totalitarismiin.
   

(vihje)

Mikä tulitauko?

YLE Uutiset kertoo, että palestiinalaisten ja Israelin välinen tulitauko olisi viiden kuukauden jälkeen vaarassa murtua, koska Hamas raketti-iskuin kosti Israelin armeijan tulitukset.

En sanning med modifikation, sanoisi ruotsalainen. Noiden viiden kuukauden aikana Hamas kumppaneineen on tehnyt yhtä sun toista tulitauon vastaista, mm. yrittänyt suorittaa useita pommi-iskuja. Tosin sellaiset pyrkimykset harvemmin pääsevät uutisiin.

Päivitys 25.4. Yllä mainitussa linkissä luetellaan siis yksistään huhtikuun aikana (ei viiden viimeisen kuukauden) palestiinalaisten tekemistä tulitaukorikoksista.

Ja kun uutisissa lähinnä käsitellään tulitauon raukeamisen syyllisyyttä , on samalla jännää lukea Jerusalem Postin (vihje) sivuilta, että israelilaisten tiedusteluviranomaisten mukaan raketti-iskussa oli kyse peiteoperaatiosta: raketti-iskuilla pyrittiin viemään huomio israelilaissotilaisiin kohdistetuista sieppausyrityksistä.

Varför, Kyrkans Tidning?

Kyrkans tidning har förnyat sin webblayout. Samtidigt har de allra flesta tjänster blivit prenumerationsbundna, dvs. man behöver prenumerenera på papperstidningen för att få tillgång till nättidningen.

Varför denna förändring, Kyrkans Tidning? Det är trist, tycker jag. De flesta stora svenska dagstidningarna och kvällstidningarna- DN, SvD, Expressen, Aftonbladet, GP m.fl. - har gratis nättidningar. Det är något jag uppskattar (inte minst eftersom i Finland endast en stor dagstidning har gratis nättidning).

Aikamme Danielit ja Esterit

Olen viime aikoina sattuneista syistä perehtynyt tarkemmin yhteen Vanhan testamentin kenties vähemmän tunnetuista kirjoista, Esterin kirjaan. Kirjan kertomus nuoresta Esteristä, joka valitaan Persian valtakunnan kuningattareksi kapinhenkeä lietsoneen Vastin tilalle, ja joka pelastaa niin juutalaisen kansansa kuin setänsä Mordokain heidän tuhoaan juonineelta Hamanilta on jo sellaisenaan jännittävää lukemista. Antoisaa on myös pohtia kirjan teologisia ulottuvuuksia.

Yksi tällainen ulottuvuus liittyy nimenomaan noiden kahden päähenkilön, Esterin ja Mordokain, juutalaisuuteen. Kirjan alussa he vaikenevat juutalaisuudestaan ja ilmeisesti suorastaan salaavat sen. Syitä ei kerrota. Varsinkin Ester näyttää päätyvän kompromissien tielle. Hän lähtee mukaan aikansa missikisoihin ja päätyy sängyn kautta pakanakuninkaan puolisoksi. Esterin moraali ei siis ole Raamatun kokonaisvalossa kehuttavaa, eikä hänen juutalaisuutensa mitenkään näy hänen elämässään. (Liekö Ester siten jonkinlainen esikuva pakkosiirtolaisuuden ajan juutalaisuuden alennustilasta?) Kuitenkin tulee lopulta tilanne, jolloin hänen on tunnustettava väriä. Hänen on kerrottava alkuperänsä voidakseen estää Hamanin suunnitelman tuhota kaikki juutalaiset.

Samoin Mordokai, vaikka hän salaa alkuperänsä, joutuu vetämään rajan olematta kumartamatta Hamanille (minkä seurauksena tuhovimma iskee otteen tähän tarinan roistoon).

Rinnalle voisi nostaa Danielin. Myös hän eli pakkosiirtolaisuudessa. Hän ja hänen nuoret ystävänsä olivat kuitenkin paljon tiukempia. He tunnustivat väriä heti alussa esim. kieltäytymällä syömästä pakanapöydän ruokia. Daniel itse joutui leijonien luolaan tunnustaen uskonsa rukoilemalla Jumalaa vastoin annettuja käskyjä.

Daniel siis veti rajan huomattavasti aikaisemmin kuin Ester. Daniel ei samassa määrin sopeutunut tai salannut väriään. Kuitenkin molemmat vetivät rajan, yksi yhteen kohtaan, toinen hiukan myöhemmin. Molemmat joutuivat tilanteisiin, missä kysyttiin kanttia ja kantaa oli otettava. Toinen oli tiukempi, toinen hiukan löysempi. Mutta jälkimmäinen, Ester, joutui myös lopulta "ota tai jätä" -tilanteeseen, paikkaan missä ei ollut enää pientä perääntymismahdollisuutta. Tilanne ratkeaisi lopullisesti puolesta tai vastaan.

Luulen, että maamme hengellinen tilanne on jotenkin samanlainen kuin silloin aikoinaan. Meidänkin ajastamme löytyy Danieleja ja Estereitä ja Mordokaita (mikähän monikkomuoto on?), joista kunkin Jumala laittaa tilanteisiin, missä pitää tunnustaa väri, ottaa kantaa. Esterin kohdalla tuli lopulta vastaan se lopullinen ratkaisun paikka.

Ajassamme niin Danielien kuin Estereiden tarvitsee kunnioittaa toisiaan. Toinen vetää rajan aikaisemmin toinen myöhemmin, toinen yhteen kohtaan, toinen toiseen. Mutta olennaista on, että jokainen vetää sen rajan. Myös niiden, jotka eivät näe mielekkyyttä nousta barrikadeille esim. jossain virkakysymyksessä on hyvä ymmärtää, että he joutuvat myös jossain vaiheessa vetämään rajan, jossa hekin toteavat, ”Tässä seison enkä muuta voi.” Muuten kielletään lopulta koko usko ja kaikki mitä sen mukana Jumala on antanut.

Tarkoitan tällä että luulen Jumalan ikään kuin antavan jokaiselle uskovalle liikkumatilaa. Yksi "väärä" valinta, yksi "jousto" ei vielä vie uskoa mennessään. Mutta jossain vaiheessa tulee se hetki jolloin kannanotosta muodostuu se kuuluisa viimeinen pisara.

Kenties olen väärässä, enkä varmaan osaa perustella seuraavaa näkemystä kovin hyvin mutta luulen, että Danielin tilanne oli tietyllä tapaa helpompi. Mitä myöhemmin huutaa ”seis”, sitä vaikeampaa on tuon huudahduksen esiintuominen. Se maksettava hinta nousee jokaisen perääntymisen myötä. Ja koska Daniel oli oppinut aikaisessa vaiheessa rajaamaan ja oppinut mitä tuon rajan vetäminen hänelle maksaa, ei hänelle tuottanut suurempia vaikeuksia myöhemmin ilmenneet asiat, joiden kohdalla joku toinen vasta olisi ollut vetämässä rajaa ja joutui ensimmäistä kertaa laskemaan kustannuksia.

Övertygelser i det offentliga rummet

Mats Tunehag på ledarplats i Världen idag: "Hör religion och politik ihop?"

Man ska inte blanda ihop religiösa och statliga institutioner. I den betydelsen ska kyrka och stat vara åtskilda. Men det är inte detsamma som att religiösa övertygelser inte ska få finnas med i den offentliga debatten och i kampen för ett bättre samhälle.

Så sant. Varje människa har trosövertygelser som ofrånkomligen kommer till uttryck i ord och handlingar. Det är därför inte enbart fel att bannlysa vissa trosövertygelser från den offentliga debatten - eftersom alla har sådana övertygelser - utan det är också omöjligt.

Myrstudier efterlyses

Jag märker att fler bloggar har med viss avsmak att LO:s ordförande Wanja Lundby-Wedin i en intervju i Dagens Industri talat sig varm för lika lön vare sig man arbetar eller är arbetslös (se t.ex. Dick Erixon, Jakob E:son Söderbaum).

Jag kanske har fel, och måhända det finns en och annan poäng att ta fasta på i intervjun, men skulle det ändå inte på sina håll vara på plats med lite gammaldas myrstudier (Ordspr 6:6-11)?

Gå bort till myran, du late, se hur hon gör och bli vis.
Hon har ingen furste över sig, ingen tillsyningsman eller herre.
Hon bereder om sommaren sin föda
och samlar under skördetiden in sin mat.
Hur länge skall du ligga, du late? När skall du stiga upp från din sömn?
Sov ännu något, slumra lite till, lägg ännu en stund armarna i kors för att vila,
så skall fattigdomen komma över dig som en rövare
och armodet som en väpnad man.

Nu skall jag ta intryck av myran och återgå till arbetet...

Tavallisen elämän suuruuden puolesta

Leif Nummela kirjoittaa hyvin Uusi Tie-lehden pääkirjoituksessa "Ei yhtään merkityksetöntä ihmistä".

Tavallisten ihmisten ja tavallisen elämän näkeminen merkitykselliseksi ja arvokkaaksi on tullut aivan uudella tavalla tärkeäksi. Idolsien, selviytyjien, julkkisten, suosikkien, voittajien, tähtien ja menestyjien maailmassa arki alkaa helposti näyttää kuivalta. Tulee kiusaus paeta sen harmautta unelmien ja haaveilun maailmaan. Samalla jää kokematta se aito suuruus, joka sisältyy arjen mahdollisuuksiin antaa lähimmäiselle kokemus hänen ihmisarvostaan.

Lukuisien tähtien kanssa kulissien takana työskennellyt imagonrakentaja kertoi televisiossa, että useimmat hänen asiakkaistaan eivät ole suuria missään muualla kuin julkisuudessa. On kuitenkin muutamia poikkeuksellisia yksilöitä, joita voi sanoa suuriksi senkin jälkeen, kun he ovat poistuneet näyttämöltä.

Mutta silloin puhutaankin aivan toisenlaisesta suuruudesta: nöyryydestä, toisten huomioimisesta, avuliaisuudesta, toisten asettamisesta itsensä edelle ja itsensä kieltämisestä, siis Hengen hedelmästä. Sitä ihminen ei saa aikaan itsestään, vaan ammentamalla itseään suuremmasta lähteestä.

Uutuuden viehätys

Hannu Nyman tarjoaa ajan analyysia Sana-lehden pääkirjoituksessa "Menneisyyden vangit?"

Ei ole harvinaista törmätä tilanteisiin, joissa vastustajan näkemyksiä väheksytään, koska ne ovat muka ikivanhoja, joitakin vanhatestamentillisen aikaisia tai Uuden testamentin aikaisia, aivan eri aikakauden näkemyksiä. Ajatuksena näyttää olevan se, että mitä vanhempaan aikaan perusteluissa vedotaan, sitä heppoisemmalla pohjalla ne kaikkineen ovat.

Kaikki yhden puolesta

Aluksi he tulivat vangitsemaan kommunisteja, mutta koska en ollut kommunisti, en noussut puhumaan heidän puolestaan. Sitten he tulivat vangitsemaan ammattiyhdistysihmisiä, mutta koska en ollut ammattiyhdistysihminen, en noussut puhumaan heidän puolestaan. Sitten he tulivat vangitsemaan juutalaisia, mutta koska en ollut juutalainen, en noussut puhumaan heidän puolestaan. Sitten he tulivat vangitsemaan minua – eikä ollut enää ketään, joka olisi noussut puhumaan minun puolestani.

Näin sanoi Hitlerin keskitysleirille joutunut pastori Martin Niemöller (lainattu Jukka Norvannon kirjasta Sinä jota rakastan. Ruut, Ester ja Laulujen laulu) sieltä lopulta vapautuessaan toisen maailmansodan päättyessä.

Tilanne ei tietysti ole yhtä paha täällä pohjoisessa maankolkassamme, ja toivon totisesti ettemme koskaan päädy samanlaiseen tilanteeseen. Kuitenkin näen Niemöllerin sanoissa yhtäläisyyksiä aikaamme, ja nyt tarkoitan nimenomaan sitä tilannetta mikä kirkossa vallitsee.

Kirkon sisällä käydään nyt erilaisia kiistoja. Kolme keskeistä ovat karismaattisuus (mielessäni on Markku Koivisto ja Nokia-missio), naispappeus ja homoseksuaalisuus. Näissä asioissa on monenlaisia näkemyksiä ja vakaumuksia. Joku on yhdessä puolesta ja muissa vastaan, ja muitakin yhdistelmiä löytyy. Mutta erilaisista teologisista painopisteistä huolimatta ajattelen että olisi varottava Niemöllerin kaltaista tilannetta, missä yksi ryhmä poistetaan kirkosta ja jäljelle jääneet eivät puhu eikä pukahda sen ulosajetun puolesta. Ja kun seuraava näkemys kitketään kirkon sisältä pois, eivät nytkään huomiosta paitsi jääneet ryhmät protestoi. Onko tällaisen kehityksen jälkeen enää ketään jäljellä.

Kirkon sisältä löytyy paljon uskovia, Raamattuun sitoutuneita ihmisiä, joiden näkymekset eri teologisissa kysymyksissä eroavat. Ei kuitenkaan saisi käydä niin kuin nyt näyttää käyvän, että hiukan toisella tavalla ajattelevan puolelle ei asetuta, vaikka tämän kanssa on huomattavasti enemmän yhteistä kuin uskon perustotuuksia ohittavien kirkon työntekijöiden. Tästä näkökulmasta katsottuna tarvitsisimme sitä vasemmistolaisuusmentaliteettia, solidaarisuuden puolustamista ja eriarvoisuuden vastustamista. Yksi kaikkien ja kaikki yhden puolesta.

Se yksi oppi kaiken määrää

Jälleen uusi merkki kehityksestä, jossa käsitys pappeudesta on keskeisin kriteeri. Helsingin seurakuntayhtymä ei myöntänyt varoja SLEY:n ja SLEF:n yhteistyöhankkeelle Keniassa sijaitsevan luterilaisen seminaarin hyväksi.

Kaikkeen muuhun kyllä rahaa saa käyttää: satenkaarimessuihin, ateistipappien palkkoihin ja muuhun ihmetykseen - rahaa jota SLEY:n tukijat ovat kirkollisveron kautta maksaneet seurakunnille. Mutta nyt vain yksi asia ratkaisee lähetysjärjestöjen saaman taloudellisen tuen: käsitys naispappeudesta.

Kyllä on maailman kirjat sekaisin.

Vastakkainasettelua

Olav S. Melin aloittaa Kotimaan pääkirjoituksen "Vastakkainasettelu kirkossa kova sana" näin:

Kirkossa vastakkainasettelu on – maan poliittisista kuvioista poiketen – vieläkin kova sana. Naispappeuden vastustajat eivät vakaumuksestaan tingi, eivät piispojen eivätkä maallisen esivallan edessä. Tämän osoittavat jatkuvat kieltäytymiset yhteistyöstä. Ei ole mikään ihme, jos naispapeilta alkaa kärsivällisyys loppua.

Rivien välistä käy selvästi ilmi, että maallinen esivalta painostaa, piispat painostavat, Kotimaan päätoimittaja muu media painostaa. Ja silti ne tyypit eivät taivu. Siksi HE ovat syypäitä vastakkainasetteluun. Tulee ihan mieleen pikkupoika joka selitti tappelua: "Se oli ton vika, se löi takaisin."

Kaikille tilaa riittää?

Kotimaan verkkolehden mukaan ruotsalaisen Missionsprovinsenin piispa Arne Olsson on tulossa Helsinkiin ja tilaisuutta varten oli varattu kirkkotila. Nyt kuitenkin varaus on poistettu. Vierailija on ilmeisen sopimaton teologiansa ja ennen kaikkea naispappeuskantansa takia.

Kummallista touhua. Ja samalla huvittavaa, sillä uutisessa nuo vierailukiellon puolestapuhujat esiintyvät kuin synkimmät dogmaatikot kun taas vierailun järjestäjät ovat liikkeellä ilmeisen rennolla asenteella. Stereotypian mukaan asetelman tietysti pitäisi olla päinvastainen.

Kaikenlaiseen mahdolliseen on kirkkotiloja käytetty, ja mitä erilaisimpia erikoismessuja aina tangoista nallekarhuihin on järjestetty, eikä vieraiden suhteen aikaisemmin olla nuukailtu, mutta nyt on yhtäkkiä vedetty raja. Ihan tulee mieleen (yhtä uutisen kielikuvaa lainatakseni) jääkiekko-ottelun erotuomari, joka katsoo läpi sormien jokaista sääntöjenvastaista koiruutta, mutta antaa jäähyn puhtaasta avojäätaklauksesta.

Mielestäni tässä on jälleen yksi merkki siitä, että Suomen ev.lut. kirkkossa on koittanut uusi puhdasoppisuuden aika. Tai pikemminkin yhden ainoan puhtaan opinkappaleen aika, opinkappaleen jonka valossa kaikkea ja kaikkia tarkastellaan. Lienee helppo arvata, mikä tuo arvokkain opinkappale on.

Nästa stora exportvara

... till Finland, månne det blir humanistpaketet med öronproppar och ögonbindel? Det vore något för finska hotell att placera bredvid hotellrummets bibel.

Dagen rapporterar: "Humanistvänligt paket för oroliga hotellgäster".

Nu kan humanisterna och biblarna samsas på Scandic hotell, allt tack vare ett nytillverkat humanistpaket bestående av en ögonbindel och ett par hörsel-proppar som ska förhindra ofrivilliga religiösa intryck. Initiativtagare är ståuppkomikern Mackan Andersson och förlaget Tro & Tänk.

I går vid lunchtid överlämnades det första humanistpaketet till Scandic hotell S:t Jörgen i Malmö, därefter uppsöktes postkontoret för att se till att ögonbindlarna och hörselpropparna sprids över hela landet.

- Så nu är första hjälpsändningen på väg, till helgen ska alla humanister kunna bo på Scandic Hotell utan rädsla för någon religiös påverkan, säger Mackan Andersson.

Koulutragediasta

Uutisissa kerrotaan virginialaisessa yliopistossa tapahtuneesta joukkomurhasta. Helposti syntyy tai luodaan mielikuva, että tällaiset traagiset silmittömän väkivallan teot ovat yksinomaan amerikkalainen ilmiö. Odotettavissa on että USA:n liberaalit aseenkantolait saavat syyn niskoilleen.

Kuitenkin BBC:n 1990- ja 2000-luvut kattavassa listassa puolet tällaisista kouluissa tapahtuneista henkirikoksista löytyvät Euroopasta, toinen puoli Yhdysvalloista (vrt. myös Wikipedian luetteloa).

Kaksi johtopäätöstä: (1) taustalla näyttäisi olevan jotain muuta(kin) kuin aselainsäädäntö tms, (2) ilmiö on tuttu myös Euroopasta.

(vihje)

Sivustoja

Nettiin ilmestynyt kaksi visiitin arvoista kotisivua. William Lane Craig on avannut uuden sivuston. Vähemmän tunnettu, mutta myös tutustumisen arvoinen on J. P. Morelandin sivusto. Molemmilla sivustoilla on apologeettinen sävy.

(täältä)

Huuhaata

– Kun nykyään moni sanoo uskovansa toisin kuin kirkko opettaa, on erilaisille kirkon opetuksesta poikkeaville tulkinnoille ja löydöille sosiaalista tilausta. Kun monetkaan eivät tiedä kovin paljoa kristinuskosta ja historiantutkimuksesta, kannattaa näköjään erilaisten huuhaa-juttujen markkinoimista ainakin kokeilla.

Dosentti Timo Eskola Sana-lehden haastattelussa "Jeesus-sensaatiot ovat tuottavaa bisnestä".

Puola hämmentää aborttikeskustelua

Turun Sanomissa uutisoitiin maaliskuussa Puolan aborttilakia koskevasta keskustelua, jossa yksi poliittinen pyrkimys ilmeisesti on halu kirjata perustuslakiin lapsen oikeus elää.

Samanlainen uutinen löytyy viime viikon lehdestä (myönnetään, postaukseni eivät aina ole ihan ajan hermolla). Molemmista uutisista löytyy tiettyjä ikäviä vivahteita: aborttivastustajat mielletään ”äärikatolilaisiksi”, "vanhoilliskatolilaisiksi" ja liitetään ”antisemitisteihin”. He "runnovat" näkemyksiään ja ovat "uskonnollisia ääriaineksia". Tällaisella kirjoittamisella syntyy nopeasti vaikutelma, että kyseisten ihmisten näkemykset ovat kovin kyseenalaisia. Tuskinpa järkeviä ja harkitsevia kyvataan sellaisilla termeillä. Ei ihme, että vastustavat aborttia.

Ensiksi mainitun lehtijutun mukaan enemmistö puolalaisista pitää nykyistä lainsäädäntöä riittävänä (raskauden keskeytys sallittu 12 viikolle, mikäli synnytys vaarantaa naisen tai sikiön hengen).

On mielenkiintoista kysyä, miksi Puolalla on yksi Euroopan tiukimmista aborttilainsäädännöistä. Usein syyksi laitetaan katolilainen konservatiivisuus, viittaahan ilmaisu "äärikatolilainen" jo siihen suuntaan. Kuitenkin mielestäni tehdään vääryyttä niin historialle kuin kansalaisten mielipiteille, jos nykyinen kanta selitetään yksinomaan katolilaisen kirkon painostuksen ja lobbauksen tulokseksi tai liioitelluksi vastareaktioksi kommunismiaikaan.

Puola oli - kuten me kaikki tiedämme - pitkään kommunistinen maa. Tilastoja tutkimalla voidaan huomata, että kommunismin luhistumisen lähestyessä Puolassa aborttien määrä laski rajusti (kommunismiaikana maassa tehtiin pahimmillaan - 1970-luvulla - yli 200 000 aborttia!), kahtena viimeisenä vuonna 60 000 abortista 11 000 aborttiin.

Mistä moinen romahdus? Tiukensiko kommunismihallinto aborttilainsäädäntöä? Hurahtiko yhtäkkiä kansa katolilaisiksi? Voidaanko osasyyksi laittaa kommunismin vastustus? Siis ideologian, jossa järjestelmä on ihmistä tärkeämpi, ja jossa ihmisarvo perustuu ideologiaan sitoutumiseen ja sen - ei perheen - palvelemiseen. On jännää huomata, että Puolan kommunsiminvastaiseen liikkeeseen kuului aborttien vastustaminen (ks. esim. tästä ja tästä).

Onko siis liian pitkälle menevä arvaus, että maissa missä vapautta ja demokratiaa arvostetaan, siellä arvostetaan myös ihmiselämää? Puolassa muistetaan vielä synkkä lähimenneisyys.

Biskoplig resonemang om äktenskapet

Biskop Martin Lind resonerar på DN Debatt: "Ja till homoäktenskap"

Min övertygelse är att det inte existerar några hållbara teologiska skäl mot samkönade äktenskap. Bibeltexterna känner inte till samkönade äktenskap av det enkla skälet att sådana ej förekom när texterna skrevs.

Fundera på logiken här: "Om X ej förekom under bibeltexternas tid, finns inga hållbara teologiska skäl mot X." Det borde inte vara svårt att komma på en lång rad saker som ej förekom under bibeltexternas tid och som både biskop Lind och vi ändå förkastar. Poängen här är att Lind inte lever efter sin framlagda princip.

Sedan negligerar Lind det faktum att ett ställningstagande behövs inte i samtliga enskilda fall, om en allmängiltig princip kan fastslås. Säger Jesus att alla folk skall göras till lärjungar, så behövs ingen specifik befallning om svenskar, finländare eller barn. De ingår ju i ordet "alla folk". Samma logik gäller äktenskapet. Är Bibelns entydiga vittnesbörd att äktenskapet gäller endast man och kvinna, så utesluter det variationer.

Slutligen tycker jag Linds omsorg om vad Bibeln säger är smått roande. Tänk att man åberopar Bibeln när den inte säger något om en viss sak, samtidigt som när Bibeln säger något om en annan, så förbigås det.

Det finns en gräns

Göran Skytte reflekterar över den sista droppen som fick bägaren rinna över i SvD: "Kränkt över Bibel på hotellet".

[Den ateistiska lobbygruppen "Humanisternas"] senaste aktion är att de enligt egen utsago påverkat hotellkedjan Scandic att fatta beslut om att ta bort de förhatliga biblarna från byrålådorna på Scandic-hotellen. Och tanken var nog att det skulle rulla på som vanligt: de kristna är mesiga. I svensk debatt kan man hälla en hink skit över en kristen varje dag utan att riskera protest och motstånd.

Men inte denna gång. Någonstans här passerade man en gräns. Sådant händer jämt i den övriga politiska och intellektuella debatten. Plötsligt har det gått för långt, plötsligt ändras tonläget, infallsvinkeln.

Det här fick mig att tänka på ett inlägg av Michelle Malkin, där hon har roligt över dessa konstnärer som tror sig vara såååå modiga när de med sin "konst" förolämpar kristen tro.

Dessa fanatiker

Olof Djurfeldt skriver i Dagen: "Religionsfrihet undergrävs när kristna utmålas som fanatiker".

Just nu har motståndare till aborter och homoäktenskap det hett om öronen. I en kriminalfilm baserad på en roman av Henning Mankell mötte tittarna i TV4 i söndagskväll bilden av en religiös fanatiker och ledare av en skabrös sekt som i Jesu namn avrättade en abortläkare genom att hänga henne i en svensk statskyrka(!) och som dessutom ville spränga en annan, fullsatt, kyrka i luften under ett pågående homobröllop. Denna otroliga historia kryddades med svordomar över religiösa fanatiker i allmänhet och med kommissarie Wallanders order om att kolla alla med anknytning till Livets Ord och Pingstkyrkan.

Jag vet inte hur mycket av historien som stämmer med Mankells roman. Att filmen passar bra in i ett debattklimat där motståndare till aborter och homoäktenskap avfärdas som suspekta individer, är däremot klart. Det är ofarligt att angripa kristna på det här sättet. Men gör tankeexperimentet att filmen i stället skulle ha målat bilden av en muslimsk terrorgrupp som skulle ha utfört samma dåd - hur våldsam skulle då inte motreaktionen ha blivit.
Kulturvetaren Bitte Assarmo skrev nyligen i Svenska Dagbladet om sin oro över den mobbning av kristna som pågår i Sverige och om den svenska kallsinnigheten över faktisk, fysisk förföljelse av kristna i många länder. Jag skulle vilja säga att man systematiskt undergräver också den svenska religionsfriheten genom att utmåla kristna som på något sätt påverkas av sin tro i synen på lagstiftning och samhälle som fanatiker.

Kiistaa raamatuista

Ruotsissa on viimeisen parin viikon aikana kiistelty Raamatuista. Juttu lähti liikkeelle siitä, että yksi vapaa-ajattelijoiden ruotsalainen edustaja vaati raamattuja pois Scandic-ketjun hotellihuoneista, koska niiden esiintyminen loukkasi häntä. Näin myös tapahtui, ja raamattujen poistoa perusteltuun moniarvoisuuden ja suvaitsevaisuuden edistämisellä.

On tietysti omituista, että loukkaamiseen vetoamista voidaan käyttää perusteluna (johdonmukaisesti ajateltuna hotellihuoneet olisivat pian tyhjiä, koska jokainen asia siellä loukkaisi jotakuta). Yhtä ihmeellistä on lukea moisen tempun perusteluksi moniarvoisuutta (miten Raamatun poistaminen hotellihuoneista edistää moniarvoisuutta?). Kolmas ihmeellinen seikka on halu vetää pois Raamatut, koska ne loukkaavat, mutta silti tarjota XXX-tuotantoa TV:stä vaikka sekin loukkaa. Koko juttu on saanut osakseen paljon huomiota (ks. ruotsinkieliset jutut tästä, tästä, tästä, tästä).

Hauskinta on kuitenkin mielestäni yhden ruotsalaisen bloggaajan, Emanuel Karlstenin, murtautuminen tiedotusvälineisiin protestitempauksillaan (ks. hänen postauksensa tästä, tästä, tästä, tästä, tästä ja tästä). Hän kannustaa lähettämään protestisähköpostia Scandicin johdolle, jossa kysytään, miksi Raamatut loukkaavuuden tähden poistetaan hotellihuoneista mutta pornoa ei. Karlsten on hyvä esimerkki siitä, että blogit yleensä ja kristilliset blogit voivat vaikuttaa (ks. myös muita ruotsinkielisiä blogikommentteja tästä, tästä, tästä, tästä) ihmisiin ja saada aikaan liikehdintää, joka ylittää uutiskynnyksen.

Media varovaisen myönteistä uskontoon

Kirjoitin yhdessä aikaisemmassa postauksessa asioista, joissa pidän etäisyyttä uutisointiin, koska pidän uutisointia ongelmallisena.

Turun Sanomissa oli pääsiäisenä pitkä ja mielenkiintoinen juttu median suhteesta uskontoon: "Pääseekö Jumala sanomalehteen?"

Rahkosen tutkimuksen lähtöolettamuksena oli, että journalismi on liberaalia ja maallista ja siksi ristiriidassa uskonnollisen maailmankuvan kanssa ja että valtamedia suhtautuu uskontoon kriittisesti, jopa kielteisesti. Sisältöjen analyysi osoitti, että enimmäkseen uutisointi oli neutraalia tai lievän myönteistä.

Journalismin lainalaisuuksiin kuuluu, että kielteiset asiat - esimerkiksi kirkosta eroamiset - nousevat helpommin uutisiksi kuin myönteiset, mikä on voinut luoda käsitystä kauttaaltaan kielteisestä asenteesta.

Uskonto alistuu mediassa muihinkin median lainalaisuuksiin. Sumiala-Seppänen muistuttaa, että kristinuskon sisällössä ei ole mitään uutismaisen uutta, mutta uutisarvoa on vaikkapa tangojumalanpalveluksella.

Jutussa mainitun Juho Rahkosen tutkimus löytyy netistä Kirkon tutkimuskeskuksen sivustolta (pdf-tiedostona). Siellä tutkimuksen tulosta perustellaan mm. näin:

Tutkimus osoittaa, että käsitys median uskontokielteisyydestä johtuu paljolti valikoivasta tulkinnasta: kielteiset asiat, kuten naispappeuskiista, kirkosta eroaminen ja konfliktit, saavat ajoittain runsaasti medianäkyvyyttä. Mutta kun tarkastellaan journalismia kokonaisuutena ja systemaattisesti, havaitaan että kirkkoa koskeva uutisointi on enimmäkseen neutraalia tai lievän myönteistä.

Näin voin hyvinkin kuvitella olevan. On ilmeisen väärin pitää mediaa yleensä tai kaikessa uskontokielteisenä. Toisaalta ei ole vaikeaa löytää tiettyjä asioita, joissa median näkemkyset ovat voimakkaasti esillä.

En ole lukenut Rahkosen tutkimusta - aikomus toki on - mutta pari kysymystä tutkimuksesta näin lähtökohtaisesti mielessäni on.

(1) Tällaisessa tutkimuksessa varmaan käsitellään kaikkia uutisia samanarvoisina. Mutta onko uutinen hautausmaan uudesta kivimuurista samanarvoinen kuin uutinen papin harhaoppisuudesta? Millä mittarilla tätä arvoa siis mitataan?

(2) Mitä tässä yhteydessä tarkoitetaan neutraalilla tai lievän myönteisellä? Onko mahdollista, että monessa asiassa lähes kaikki suhtautuvat neutraalisti, mutta sitten kun otetaan kantaa, kenties voimakkaastikin, ajaudutaan nopeasti kauas toisista?

Katsotaan, löytyykö vastauksia.

Attityder och attityder

Daniel Astgård har på bloggen Tro&Tänk skrivit ett inlägg där han mycket fint plockar fram ett särdrag i dagens samhälle, nämligen det att handlingar är viktigare än ord. Detta kan sammanfattas i påståendet ”attityd är heresi”. Dagens heresi är alltså inte formulering av en viss dogm utan felaktig attityd.

Det skall inte förnekas att attityd gentemot människor, speciellt oliktänkare, har alltid och betyder även idag mycket, kanske allt, för att kontakt skall kunna uppstå och ett förtroligt möte äga rum. Av betydelse är inte enbart vad man säger utan också hur man säger.

Å andra sidan undrar jag om det bara handlar om attityd, dvs. respektfullt och kärleksfullt bemötande. Tänk bara på toleransbegreppet. Tolerans anno idag handlar mindre om respekt för människan trots att hon har fel och mer om uppskattande attityd till hur en individ väljer att leva.

Eller tänk på dagens misstänksamhet mot sanningsanspråk. Att påstå sig veta hur saker och ting verkligen förhåller sig – speciellt i frågor som gäller (sexual)etik, tro och religion – tas inte sällan emot med skepticism. Det uppfattas som arrogant och farligt. Att göra anspråk på sanning tolkas som försök att tillskansa sig makt över andra. Rätt attityd har då människor som inte säger sig veta hurdan Gud är eller vad Jesus egentligen ville få ut av sitt liv utan är – toleranta, i ordets nya betydelse.

Idag talar man om att inte döma eller kasta den första stenen, att inte vara bigott, att visa hänsyn och öppenhet, att inte vara trångsynt eller bakåtsträvande. Och i alla dessa formuleringar tycker jag mig ana denna relativistiska syn på verkligheten, ett synsätt som avskyr mer absoluta ställningstaganden (och då särskilt sådana ställningstaganden som inte ligger i tiden).

Vad jag försöker säga här är att även om attityden är så bra som det mänskligt bara kan, så räcker det nödvändigtvis inte till för redan den uppfattning man kommer fram med vittnar om ”fel” attityd, även om allt skulle sägas med små bokstäver, inpackade i bomull och försedda med extra mjuk fjädring. Mitt beteende underlättar för andra att ta till sig det jag vill komma med, men jag har den uppfattningen att någonstans går här också en gräns.

Det finns alltså idag en uttalad en allergi mot besserwisser-attityd som inkluderar både hur jag säger min sak och vad jag säger.

Fast är det något nytt? En gammal klyscha går ungefär såhär: förr förkastades kristen tro eftersom den var fel. Idag förkastas den eftersom den gör anspråk på att vara rätt.

Dagens obekväma fråga

I Sverige har vi en utbredd respekt för livet. Vi värnar om våra fridlysta blåsippor, vanskötsel av djur är straffbart, att fälla träd hur som helst är straffbart och bonden måste behandla sina grisar väl, annars slår djurskyddsmyndigheten till.

Men det ofödda barnet då?

Stefan Swärd på SvD Debatt: "Över en miljon fick inte födas"

Dawkins ja McGrath väittelyssä

Kotimaa-lehti uutisoi Richard Dawkinsin ja Alister McGrathin väittelystä, "Ateisti vastaan teisti". Aiheesta kiinnostuneet voivat blogilta Between Two Worlds löytää linkit väittelyn kuuntelemiseen (mp3-tiedostoina). Samaisen sivuston keskustelusta saanee hiukan lisää väriä väittelyn sisältöön.

Aiheeseen liittyen: Alvin Plantingan näkemykset Dawkinsin ajattelusta Christianity Today-lehdessä ovat terävää luettavaa.

Vetenskapstro

Anders Björnsson skiver väl i på debattsidan i Expressen, "Rädda humanismen från Humanisterna".

Man behöver inte vara kristen eller av annan konfession för att se det problematiska i Förbundet humanisternas jakt på religiösa riter och symboler som kan knytas till gudstro eller till någon som helst föreställning om att det existerar en verklighet bort denna. Dess företrädare tror själva att modern vetenskap (dit räknar de till exempel inte humanistiska vetenskaper) ger en fast grund att stå på i tillvaron.

Då blundar de aktivt för alla de vetenskapsmän som i den moderna vetenskapens namn har förbrutit sig mot enskilda individer, mot nationer och raser och mot hela mänskligheten. De blundar för rashygien och folkutrotning, tvångssterilisering, eutanasikampanjer. Vetenskapstro kan också annars vara ett riskfyllt företag, inte bara därför att vetenskapliga sanningar hela tiden revideras och förkastas. Vetenskapen kan inte uttala sig om allt. Därför har vi musiken och konsten, naturskådandet, kärleksupplevelsen.

Och filosofi och teologi, skulle jag vilja tillägga.

Vetenskap är inte det enda sättet att förstå tillvaron på eller finna sanningen om den. Och så som citatet ovan indikerar, är vetenskap ett tve-eggat svärd som kan användas till gott och ont alldeles beroende på vilken ideologi, tro, verklighetsuppfattning eller världsåskådning vetenskapsmannen eller -kvinnan omfattar. Vetenskapens icke-objektivitet och icke-neutralitet är en av den postmoderna tidens mest värdefulla insikter.

Sökare?

Läser i Dagen om Birger Schlaug som kritiserar C. S. Lewis' position om dödstraff och krig med att sådana tankar tillhör en gången tid- som om klocka eller kalender skulle avgöra sanningshalten i ett argument. Här tycker jag mig se ett fint exempel på tron på en framstegsmyt enligt vilken det vi kommer på nu är nästintill automatiskt rätt och bättre än det som man tänkte förr. Gammalt = dåligt, nytt = bra.

Fast det intressantaste i nyhetsartikeln var att miljöpartiets förre språkrör beskriver sig som "sökare". Hmm, jag har hört det ordet förr. Den beskrivningen är han inte ensam om. Den används av många andra, kanske eftersom den innehåller en positiv värdeladdning som passar ent tid där absoluta sanningar lätt tolkas som maktanspråk. "Sökare" ger ett sken av ödmjukhet och litenhet inför den stora verkligheten. Säkerligen kan beskrivningen stämma, men jag är inte alltid så säker på det. Därför frågar jag mig om de som beskriver sig som "sökare" menar "jag är en sökare som inte har funnit men vill finna (sanningen, Jesus osv)" eller "jag är en sökare och tänker förbli sådan".

Det vore kul att läsa om någon som beskriver sig som "finnare". Inte helt tidsenligt, och en beskrivning som skulle uppfattas som både högmodig och arrogant. Fast är det inte det kristna borde vara (eller bli, jfr. Matt 7:7, Joh 1:45)?

Naapurukset

"Distant Neighbors" on lukemisen arvoinen juttu kristitystä perheestä ja sen lapsista, kun naapuriin muuttaa hiukan epätavallisempi perhe.

(vihje)

Pääsiäispoimintoja

Vielä ennen pääsiäisenviettoon siirtymistä ehdin laittaa tähän pari lehtilainausta.

Leif Nummela kirjoittaa Uusi Tie-lehden pääkirjoituksessa, "Pääsiäinen hävitti hämmennyksen".

Lähinnä ateistiksi luokiteltava Uuden testamentin tutkija Gerd Ludemann myöntää: ”Voidaan pitää historiallisesti varmana, että Pietarilla ja opetuslapsilla oli Jeesuksen kuoleman jälkeen kokemuksia, joissa Jeesus ilmestyi heille ylösnousseena Kristuksena.” Uusi testamentti (Apt.1:3) puhuu ”kiistattomista todisteista”, joiden avulla Jeesus kuolemansa jälkeen osoitti opetuslapsille olevansa elossa.

Ylösnousemususko ei ole mysteeri, josta ei voi ymmärtää mitään. Ylösnousemus tapahtui ajassa, paikassa ja historiassa. Siitä on olemassa todisteita, joita voidaan tutkia ja ymmärtää. Ylösnousemususko ei ole sokea hyppy tuntemattomaan, vailla mitään järkeviä perusteita. Ylösnousemiseen uskomista ei estä järkevien perusteiden puute. Ei puutu näyttöä siitä:

• että Jeesus kuoli ristiinnaulittuna.
• että hänet haudattiin
• että muutama päivä myöhemmin Jeesuksen hauta havaittiin tyhjäksi
• että Jeesuksen seuraajat ja ystävät – joukossa useita epäilijöitä – näkivät hänet sen jälkeen elävänä
• että he tulivat näkemänsä ja kokemansa perusteella niin vakuuttuneeksi, että he pyrkivät vakuuttamaan tuhansia muitakin Jeesuksen ylösnousemuksesta ja että useat heistä kuolivat mieluummin marttyyrikuoleman kuin kielsivät uskonsa.

Miksi monet ihmiset eivät usko näiden historiallisten tosiasioiden kaikkein luontevinta ja vakuuttavinta selitystä? Heidän esteenään on ihmisen moraalinen kapina Jumalaa vastaan. Voimakkain todiste ylösnousemusta vastaan on suljetun mielen todistus. Mielen, joka ei suostu avautumaan Jumalan todellisuudelle. Mielen, joka pitää järkeä vangittuna ennakkoluuloihin, joihin ei mahdu Jumalan konkreettinen, nähtävissä, kuultavissa ja kosketeltavissa oleva toiminta historiassa.

Hannu Nyman kirjoittaa pääsiäiseen liittyvän kärsimyksen merkityksestä Sana-lehdessä: "Piinaviikko".

Kristinusko ei ole menestysteologiaa. Jumala sallii poikansa kärsimisen ja kuoleman. Hän ei riennäkään pelastamaan tätä hädän keskeltä, vaan sallii tämän kärsiä. Tunnettu ruotsalainen teologi Peter Halldorf on kirjoittanut: ”Ristiinnaulitseminen on selvin merkki siitä, että Jumalan tarkoituksena ei milloinkaan ole historiaan puuttuessaan lieventää kärsimyksiä ihmisen vapautta rajoittamalla.”

Pääsiäinen

Pääsiäisen merkeissä haluan linkittää viime vuonna samana ajankohtana kirjoittamaani postaukseen: "Jeesuksen ylösnousemuksen merkitys".

Pyrin jättämään pyhien ajaksi tietokoneen ja blogin rauhaan. Siunattua pääsiäistä itsekullekin!

Dubbla standard om religioner?

Bitte Assarmo har i Svenska Dagbladet klämt till med en debattartikel som säkerligen provocerar. "Kristna jagas i Sverige och utomlands", skriver hon. Något tillskruvat, kan en del tycka. Så är det nog, men de tecken hon pekar ut finns för alla att se, och hon är inte ensam i sin tolkning. Assarmos poäng har säkerligen lyfts fram tidigare, men behöver upprepas: religioner bedöms efter två olika standarder, t.ex. att vanligen får kristendomen kritik för sådant som islam inte får.

Den moderna hetsjakten på kristna handlar delvis om en snedvriden form av politisk korrekthet.

På samma sätt som man, för att visa sin öppenhet gentemot andra kulturer, känner sig tvingad att ständigt använda begreppet osvensk som något uteslutande positivt känner man också ett behov av att förringa kristendomen till förmån för andra religioner.

Man skulle kunna säga att det i det moderna Sverige råder en inskränkthet som förespråkar att det ena alltid måste utesluta det andra.

Det handlar också om rädsla. Den politiker är inte född som vågar ta i sin mun att exempelvis muslimer har en bakåtsträvande syn på abortfrågan. Då kan ju Stockholms tunnelbana sprängas i luften och med den ett par tre tusen civila.

Nej, det är bättre att svartmåla de kristna, för det var ju ganska många hundra år sedan påven manade till vapen mot de otrogna.

I samma kristofobiska anda tiger man kategoriskt om alla de illdåd som begås mot kristna runt om i världen – av muslimer, buddister och hinduer. I Irak förekommer ständigt våld mot kristna; är man inte muslim anses man som en fiende.

Jag tycker att "snedvriden form av politisk korrekthet" låter lätt lustigt - som om det skulle finnas en positiv form av politisk korrekthet. Kanhända det finns, jag har inte tänkt så mycket på det alternativet. Allt som oftast är politisk korrekthet för mig något entydigt negativt.

Termen "kristofobi" tycker jag inte om, lika lite som jag tycker om "islamofobi" och "homofobi". De används alltför lättvindigt, inte sällan som skällsord med avsikten att avfärda någons (obekväma) åsikt och strypa öppen debatt.

Hur som helst, läs gärna debattartikeln.

Runneltu mies

STI:n sivuilta löytyy Jouko Martikaisen essee Torinon käärinliinasta (pdf). Sitä lukiessa saa light-version elokuvasta The Passion of the Christ (joka muuten tulee TV1:stä tänään torstaina klo 23.00) ja tuntumaa Jeesuksen kärsimystien tuskiin.

Onko vakaumuksestaan tinkiminen suotavaa?

Arkkipiispa Jukka Paarma on viikonloppuna ottanut voimakkaasti kantaa virkakysymykseen. Hänen kirjoituksensa on julkaistu mm. Turun Sanomissa.

Arkkipiispan kirjoitusta lukiessani en oikein voi välttyä ajatukselta, että mies sanoo eri asioita eri ihmisille. Teologipäivillä Kauniaisissa mies esiintyi maltillisesti ja sovittelevasti. Esim. Jari Rankinen kirjoitteli blogillaan arkkipiispan lausunnoista toiveikkaaseen sävyyn. Mutta nyt kun sali ei ole täynnä konservatiiveja, arkkipiispan sävy on toisenlainen. Tällainen kameleonttitaktiikka ja takinkääntely ei ole omiaan lisäämään luottamusta.

Yritän tässä välttää kinastelun virkakysymyksestä ja enemmän pohtia arkkipiispan tapaa argumentoida. Siksi yksi juttu kirjoituksessa on huomion arvoinen. Arkkipiispa kirjoittaa:

Piispainkokous on katsonut, että vaikeat tapaukset olisi mahdollisimman pitkälle pyrittävä ratkaisemaan ns. pastoraalisin keskusteluin. Tähän mahdollisuuteen ei ole nyt tartuttu tai neuvotteluissa eivät naispappeuden torjujat ole osoittaneet valmiutta sovintoratkaisuihin muutoin kuin itse sanelemillaan ehdoilla.

Omaan, kirkon yhteisestä päätöksestä poikkeavaan raamatuntulkintaan vetoaminen ei oikeuta pappislupauksen tai virkavelvollisuuksien rikkomiseen.

Monet naispappeuteen kielteisesti suhtautuvat toimivat pappislupauksensa ja kirkon järjestyksen mukaisesti yhteistyössä naispappien kanssa. He eivät ole aiheuttaneet ongelmia kirkossamme. Naispappeuteen kielteisesti suhtautuvaa vakaumusta sinänsä ei kirkossamme pidetäkään harhaoppina.

Tässä lainauksessa ei suoraan kytketä yhteen sovintoratkaisua ja neuvotteluja yhteistyön kanssa, mutta mielestäni ne nivoutuvat yhteen. Arkkipiispa pitää hyvänä vaihtoehtona elämää, jossa vakaumus saadaan pitää, mutta jonka mukaan ei eletä. Sovintoratkaisu näyttää siis arkkipiispan mukaan olla työskentely vastoin omaa vakaumustaan.

Voimme olla montaa mieltä – ja eri mieltä itse asiasta, siis naispappeuden oikeellisuudesta tai raamatullisuudesta – mutta arkkipiispan esille tuoma periaate olisi syytä arvioida. Hän tarjoaa vähemmistölle selviytymiskeinoksi vakaumuksen piilottamista. Eli jos vakaumus X on ristiriidassa ympäristön käsityksen Y:n kanssa, niin silloin pitää elää Y:n mukaan vaikka salaa onkin sitä mieltä että X.

Voidaanko tällaista periaatetta noudattaa johdonmukaisesti? En tiedä onko sovellukseni täysin rinnastettavissa, mutta siitä huolimatta voisi kysyä, pitäisikö todellakin tällaisia ohjeita antaa kristitylle muslimimaassa? Mene moskeijaan, rukoile siellä, elä kuin paraskin muslimi maan tai yhteiskunnan vaatimusten mukaan – mutta ole salaa, hiljaa sydämessäsi kristitty.

Tietty kameleonttielämällä pärjää niin muuttuvassa kirkossa kuin muuttuvassa yhteiskunnassa. Mutta kuinka vakavasti otettava on sellainen usko, joka sopeutuu ja mukautuu tilanteen mukaan? Johonkin se raja on lopulta vedettävä.

Yksi ja olennainen

Kotimaa-lehden verkkosivuilta löytyy uutinen Raamattu- ja Tunnustuspäivistä, jotka viikonloppuna järjestettiin Tampereella, "Kirkollinen keskustelu mennyt armottomaksi". Yksi lainaus uutisesta:

Tampereen päivät kokosivat yhteen kirkollisia järjestöjä, joita yhdistää naispappeuden torjuminen.

Tämä on siis se tärkein yhdistävä tekijä, mainitsemisen arvoinen, paljon tärkeämpi kuin käsitys Raamatusta, tunnustuksesta, kirkosta, lähetystyöstä tms.?

Illusion och verklighet

Henrik Perret skriver tänkvärda ord:

Mediabilden och den verkliga personen kan vara två helt olika personer. Det handlar om ett stort problem, som har resulterat i starka känslofält. Biskop Bertil Gärtner berättar att han hade en säck hemma med brev och kort, där folk skällde ner honom till byxor och tröja för den mörkman han var. När sedan Hasse Geigert intervjuade honom och gav Gärtner ett ansikte, ett personporträtt i TV, resulterade detta i en enorm svallvåg av reaktioner. Gärtner berättar att många skrev och bad om förlåtelse av honom för vad de sagt och tänkt om honom utan att veta något egentligen om den verklige Gärtner. Många sade att de har andra åsikter (självklart!) men att de ber om ursäkt för att de haft en sådan grundinställning.

Samma reaktioner har jag sett på nära håll angående numera emeritusbiskop Olavi Rimpiläinen. De som träffade honom var helt perplexa av den bild de fick av den verklige Rimpiläinen mot bakgrund av vad de "visste" om honom.

Visst skulle budet "Du skall inte bära falskt vittnesbörd mot din nästa" behöva tillämpas långt mycket mer än vad sker, både i privatlivet (så att man inte tror sig veta hurdan en annan är eller säger mer än vad det finns grund för) och i medierna där nidbilder så lätt kan skapas (men även rättas till, som Henrik Perrets första exempel visar, fast det sker nog rätt sällan).

Och vad betyder budet?

Vi skall frukta och älska Gud, så att vi inte förråder, förtalar eller ljuger om vår nästa, utan försvarar honom, tänker och talar väl om honom och tyder allt till det bästa.

Kirkon varojenkäytöstä

Leif Nummela kirjoittaa Uusi Tie-lehden pääkirjoituksessa "Kovat otteet kärjistävät naispappeuskiistaa":

Viimeisen tutkimuksen (v. 2000) mukaan peräti 28 prosenttia aktiivisista kirkossa kävijöistä ei hyväksy naispappeutta. Jos kirkon varoja käytetään Kirkko ja Kaupunki -lehden kustantamiseen, miksei niitä saisi käyttää myös naispappeuden vastustajien tekemään kristilliseen työhön?

Hyvä (ja piikikäs) kysymys. Kyllähän kirkon verovaroja menee moniin kummallisuuksiin. Niillä mm. maksetaan kristinuskon perustotuuksia kieltävien pappien palkat ja ylläpidetään konservatiiveja kovistelevia tuomiokapituleja. Luulisi, että tällaisesta näkökulmasta ovat SLEY:lle (tai muille lähetysjärjestöille) annetut rahat eivät voi olla kovinkaan suuri ongelma.

Pelottelu

STR blogilta löytyy päivän kysymys: miksi ilmastonmuutoksen apokalyptisilla seurauksilla saa pelotella, mutta ei helvetillä tai viimeisellä tuomiolla?

Shibbolet

Stig Kankkonen skriver väl i Kyrkpressens ledare, "Obegriplig prioritering", med anledning av att det höjs röster inom kyrkan i Finland att församlingar skall sluta bidra med budgetpengar till det missionsarbete kyrkans missionsorganisationer uträttar, ifall de vidhåller sin syn i ämbetsfrågan.

Oberoende av var man står i kvinnoprästfrågan måste det rimligtvis ses som en på många sätt och på många plan obegriplig prioritering att frågan om synen på kvinnliga präster skall vara snart sagt det enda som avgör om man duger som arbetare och tjänare i Guds rike.
Fortsätter det så här blir det väl förr eller senare dags att skriva om Kyrkoordningen så att all lära i kyrkan inte längre ”skall prövas och bedömas enligt Guds heliga ord”, utan enligt synen på kvinnopräster.

I en allmän kommentar i Kotimaa (22.3) till utmaningarna i samband med kvinnoprästfrågan understryker biskop Eero Huovinen tre saker.

För det första att varje präst förbundit sig att följa kyrkans ordning, enligt vilken män och kvinnor kan vara präster. För det andra att sann tolerans innebär fördragsamhet också med dem som tänker annorlunda. För det tredje att polarisering i trosfrågor i allmänhet inte leder till något positivt.

Den slutsats Huovinen drar är att man inom kyrkan på ett nytt sätt måste fundera på hur de som avviker från vår kyrkas nuvarande huvudlinje i kvinnoprästfrågan skall ges rum att verka inom kyrkan.

Det är att hoppas att biskop Huovinens tankar slår rot och växer sig starka och att den aggressivitet som i dag finns på olika håll snart kan ersättas med sann tolerans och fördragsamhet och ärligt frågande efter Guds vilja.

Man får sannerlingen hoppas att det skulle handla om verkligt rum för sin övertygelse och inte skenbar öppenhet. Så som det nu är tycks detta "rum" vara rätt till sin åsikt men plikt att handla i strid med den.

En bit kristet Sverige

Göran Skytte bjuder oftast på läsvärda kolumner i SvD. Nu senast skriver han om en liten skärgårdsort där det kristna inslaget är stort: "Detta Donsö är också Sverige".

Och nu ska jag avslutningsvis berätta en sann anekdot. Mina böcker om Jesus väger mycket och tar stor plats. Eftersom vi ska åka båt till Donsö måste jag bestämma: hur många böcker ska jag ta med mig från bilen, som står kvar på kaj i Göteborg? Jag bestämmer mig för att ta med hälften av böckerna. Kyrkans vaktmästare – senare avslöjad som en av de stora tankerredarna – säger med mild vänlighet:

”Göran, du är svag i tron. Ta med dig allt du har. Om det inte går åt, så köper jag det för besättningen på mina båtar”.

Tro och business. En fascinerande kombination. Väldigt mycket ”Sverige”. Men mycket sällan skildrad i sekulära svenska medier. Den verkliga världen har inte sällan helt andra dimensioner än den som speglas där. Gud ske tack och lov.