Dagens citat

Det här landet känns som ett gigantiskt uppehållsrum i en mellansvensk högstadieskola. Hoppas det ringer in snart.

Johan Hakelius i sin senaste kolumn på Aftonbladet.

Dagens onkel Tumskruv

Hur mycket bättre skulle det inte vara för oss om alla mänskor dog på dyrbara sjukhem, omgivna av läkare som ljuger, sköterskor som ljuger, vänner som ljuger, så som vi har tränat upp dem till att göra, som lovar de döende att de skall gå igenom sjukdomen, som befäster dem i den föreställningen att sjukdomen ursäktar all eftergivenhet mot sig själv, ja, som till och med - ifall våra agenter kan sin sak - avhåller sig från minsta antydan om att man borde hämta en präst, vilket skulle låta den sjuke förstå hur det i verkligheten står till med honom.

C. S. Lewis: Från Helvetets brevskola, s. 24.

Muuton tuomaa sotkua

Siirryin BetaBloggerin käyttöön, mikä muuttanee hiukan blogin ulkonäköä (erityisesti vasemman palstan sisältöä). Pyrin saamaan linkit sun muut kohdalleen ajan kanssa. Mutta siihen asti on luvassa pientä sekasotkua.

Moraali islamissa ja kristinuskossa

[M]aallisen humanismin on suostuttava kuuntelemaan kristittyjen uskonnollisesta vakaumuksesta noisevaa moraalista kritiikkiä. Mikäli se vaikenee, tilalle astuvat muut maailmankatsomukselliset edellytykset, joiden jäljet pelottavat. Tämä olisi eurooppalaisten pitänyt oppia viime vuosisadasta, joka yritti asettaa Jumalan viralta - ja lopulta miljoonittain ihmisiä tapettiin. Vapaa ja demokraattinen hyvinvointiyhteiskunta siis aivan ilmeisesti elää siitä jännitteestä, joka syntyy esimerkiksi uskovan politiikon sanoessa homoseksuaalista käytöstä Jumalan edessä synniksi, mutta ei vaadi omaa vakaumustaan kirjattavaksi maalliseen lakiin, koska se ei vetoa eikä voi suoraan vedota Jumalaan, vaan yhteiseen moraaliseen ymmärrykseen.

Tämä jännite erottaa kristinuskon islamista. Islam ei tunne periaatteellista erottelua maallisen ja hengellisen elämänpiirin tai uskonnollisen moraalin ja poliittisen lainsäädännön välillä, vaikka käytännössä sen on usein pakko jollakin tasolla erottaa ne toisistaan. Islam ei myöskään tunne ihmistä, joka itsessään on synnin orja ja suorastaan radikaalilla tavalla paha, mutta samalla Kristuksessa armahdettu ja sen vuoksi maallisessa mielessä vapaa ajattelemaan ja toimimaan - ja silti lähimmäiseen ja tämän tarpeisiin sidottu. Oikeauskoisen islamin periaatteisiin kuuluu, että Koraanissa ja profeetta Muhammadin elämää koskevassa perimätiedossa ilmoitettuun Jumalan tahtoon perustuva kokonaisvaltainen laki, sharia, määrää kaikkea elämää ilman vastakkainasettelua maallisen ja uskonnollisen elämän tai moraalin ja oikeuskäytännön välillä, ja että ihminen kykenee nämä lain vaatimukset myös täyttämään niin hengellisen kuin maallisenkin elämän puitteissa.

Martti Vaahtoranta, "Kristillinen todistus postmodernissa Euroopassa" - Kadonnut horisontti. Näkökulmia uskoon, valtaan ja totuuteen, s. 211-212.

Dagens onkel Tumskruv

Så snart de vänder sin uppmärksamhet mot Fienden själv, så är vi besegrade, men det finns utvägar att hindra dem från att göra detta. Det enklaste sättet är att vända deras blickar bort från Honom och mot dem själva. Laga att det ständigt ger akt på sitt eget själstillstånd och försöker att framkalla känslor genom att spänna sin egen vilja. När det var deras mening att bedja Honom lära dem kärlek till nästan så låt dem i stället börja försöka att själva framkalla mänskovänliga känslor hos sig, och låte dem inte märka att det är just detta de gör. När det var deras mening att be om mod, låt dem då försöka att verkligen känna sig tappra. När de säger att de ber om syndernas förlåtelse, låt dem då försöka känna sig som om de hade fått sina synder förlåtna. Lär dem att taxera värdet av varje särskild bön efter dess förmåga att framkalla den eftersträvade känslan, och låt dem aldrig ana i vilken hög grad framgång eller misslyckande i det fallet beror på huruvida de för ögonblicket är sjuka eller friska, utvilade eller trötta.

C. S. Lewis: Från Helvetets brevskola, s. 20.

Irakilaisia mielipiteitä

Löysin netistä jutun syyskuussa päivitetystä mielipidemittauksesta (alunperin vissiin vuoden alussa teetetty tutkimus), jossa kysellään irakilaisten näkemyksiä maassa vallitsevasta tilanteesta. Tässä joitakin mielenkiintoni herättäneitä lukuja:

• 29 % haluaa amerikkalaisten viipyvän Irakissa yli vuoden. Ilmeisesti vieraan vallan läsnäolo koettiin ongelmallisena.
  
• 20 % haluaa korvata Yhdysvaltain joukot islamilaisista maista kootuilla rauhanturvajoukoilla. Muiden muslimimaiden läsnäolo maassa on siis vieläkin vähemmän suosittua kuin amerikkalaisten läsnäolo.
• 77 % toivoo vahvaa hallitusta siivoamaan pois maahan pesiytyneet sissiryhmät. Tämä viittaa siis siihen, että paikallisella tasolla suurena ongelmana koetaan väkivaltaa lietsovat ryhmittyvät, ei (pelkästään) Yhdysvaltain läsnäoloa.
• 94 % suhtautuu kielteisesti Al-Qaidaan.
• 96 % vastustaa Irakin turvallisuusjoukkoihin kohdistettuja hyökkäyksiä.
• 61 % pitää nykyistä tilannetta Saddam Husseinin diktatuuria parempana vaihtoehtona.
• 68 % hyväksyy amerikkalaisen ei-sotilaallisen avun.

Johtopäätöksiä: irakilaiset eivät haikaile takaisin totalitarismin aikakaudelle, he pitävät terroristeja syyllisinä maan levottomuuksiin, toivovat niiden kukistumista ja sitä myöten amerikkalaisten joukkojen poistumista maasta.

Päivän lainaus

Totuus on että darwinismi ei ole tieteellinen teoria, vaan tieteeksi naamioitu materialistinen luomismyytti. Se on ensisijaisesti ase uskontoa vastaa - erityisesti perinteistä kristinuskoa. Todisteet tuodaan esille jälkikäteen ikkunan koristeeksi.

Tämä on tulossa yhä selvemmäksi Amerikan kansalaisille, jotka eivät ole välinpitämättömiä takapajuisia uskonnollisia dogmaatikkoja, jollaisiksi darwinistit heidät tekevät. Darwinistit loukkaavat Amerikan veronmaksajien älykkyyttä ja kuitenkin ovat samalla riippuvaisia heidän tuestaan. Kyseessä on luonteeltaan epävakaa tilanne, eikä se voi jatkua.

Jos minä olisin darwinisti, olisin peloissani. Todella peloissani.

Jonathan Wells kolumnissa "Miksi darwinismi on tuomittu", kirjan Politically Incorrect Guide to Darwinism and Intelligent Design kirjoittaja.

Vinoutunutta uutisointia (jälleen kerran)

Voisin viettää kaiket päivät korjaamassa valtamedian antamia uutisia. Varsinkin Yhdysvaltain presidentti George W. Bushia, Irakin sotaa, terrorismia, ja Israelia käsittelevät uutiset on otettava kuutiometrillä suolaa. Tässä nyt yksi esimerkki ja hiukan salapoliisityön tuloksia, joita valtamediassa tuskin saadaan kuulla.

Viimeisin esimerkki koskee Irakin sotaa ja sen vaikutusta ääri-islamin syntymiseen. Esim. Turun Sanomat: "Irakin sota lisännyt terrorismiuhkaa".

Yhdysvaltain johtama hyökkäys Irakiin on kasvattanut kansainvälisen terrorismin uhkaa ja synnyttänyt uuden sukupolven ääri-islamisteja eri puolilla maailmaa, myöntää amerikkalainen tiedusteluraportti. New York Times -lehti on tutustunut selontekoon haastattelemalla hallituksen virkamiehiä ja asiantuntijoita, jotka ovat lukeneet raportin.

Kansallisen tiedusteluarvion nimellä laadittu salaiseksi julistettu selonteko näyttää kumoavan Valkoisen talon toistamat vakuuttelut siitä, että presidentti George W. Bushin voimankäyttöpolitiikka olisi lisännyt Yhdysvaltain turvallisuutta.

(Kannattaa kiinnittää huomio ilmaisuun "salaiseksi julistettu selonteko", joka vihjaa selonteon tulleen julistetuksi salaiseksi. Miksi? Koska tiedot ovat Bushille sopimattomia.)

YLE uutisoi tänään, että Bush on vuodon vuoksi "joutunut" (näin aamu-TV:n uutislähetyksessä) julkaisemaan osia selonteosta. Kyseisessä uutisessa ei kuitenkaan kerrota sen tarkemmin julkaistujen osien sisällöstä (kohta ymmärrätte miksi). Uutisessa myös mainitaan Bushin puolustaneen nykyistä linjaa mutta ei miksi.

Kyseinen raportti löytyy tästä. Mediassa esiintynyt uutinen on vain pieni osa selonteosta. Siinä todetaan mm. seuraavaa:

• Nämä ääriryhmät muodostavat pienen, mutta kasvavan osan islamilaista maailmaa.
• Yhdysvaltain terrorisminvastaiset toimenpiteet ovat heikentäneet huomattavasti terroristijärjestö Al-Qaidaa.
• Ääriryhmät pitävät Eurooppaa tärkeänä hyökkäysten kohteena.
• Irak on merkittävä koetinkivi terroristeille: mikäli he epäonnistuvat siellä, innostus jatkaa laantuu. Ja päinvastoin.
  
• Äärimuslimien suurin heikkous on heidän ajamassaan poliittisessa järjestelmässä (ns. sharia-lait), jota valtaosa muslimeista vastustaa.
• Rauhanomaista poliittista aktiivisuutta terrorismin sijaan puolustava muslimienemmistö olisi voimakas ase ääriryhmiä vastaan.
• Demokratian edistyminen muslimimaissa heikentää ääriryhmiä.
  

Presidentti itse on kommentoinut selontekoa. Hänellä on useampi hyvä pointti meille muistettavaksi:

• Lähestyvät kongressivaalit antavat mielenkiintoisen taustan vuodolle, jonka sisältämä tieto on lähes puoli vuotta vanhaa.
  
• Terroristit [toisin kuin länsimainen, Bush-vihamielinen media] ymmärtävät panokset; siksi he pyrkivät kaikin keinoin estämään demokratian vahvistumisen Irakissa.
• Terroristeja oli jo ennen Irakin sotaa tai World Trade Centerin tornien tuhoamista ja he kylvivät runsaasti tuhoa jo silloin.
• Terroristit löytävät aina jonkun syyn tappaakseen vihaamiaan ihmisiä.
  

Päivitys klo 20:45. MTV3:n uutisointi kertoo ainakin hiukan enemmän, "Osa USA:n kiistellystä tiedusteluraportista julki".

Yhdessä kysymyksessä raportti puolustaa Bushin hallitusta: päätös jatkaa Irakin-operaatiota vastarinnasta huolimatta on kirjoittajien arvion mielestä oikea. Terroristit pitäisivät Yhdysvaltain vetäytymistä merkkinä voitosta, ja se taas inspiroisi uusia taistelijoita, raportissa todetaan.

Raportti kyllä puolustaa huomattavasti enemmän kuin yhdessä kohdassa. Mutta on tämä myönnytys edes jotain. Ja tärkeä sellainen.

Mozartia sensuroituna

Saksassa on yhden Mozartin oopperan esittäminen pysäytetty. Syy: oopperassa annetaan huono kuva islamista (tarkennus: oopperan sovittaja on lisännyt siihen provokatiivisen kohtauksen). Ei, uhkauksia ei ole sadellut, mielenosoituksia ei ole järjestetty, Saksan lippuja ei ole poltettu.

Ruotsalainen bloggaaja Dick Erixon kommentoi:

Taiteen vapaudella ei ole arvoa, jos se voi tuohduttaa muslimeja - kristittyjä sitä vastoin saa tuohduttaa, hehän eivät uhkaa tappaa ketään. Sellaiselta tämän päivän moraali näyttää: joka huutaa koviten, on oikeassa.

Itse en olisi valmis ylistämään taiteen "vapautta", joka niin usein on vain tapa puolustaa pilkkaamista tai provosointia. Mutta Erixonin kommentista nousee esille neljä merkittävää huomiota:

1. Postmodernissa yhteiskunnassa kestävät, absoluuttiset arvot menettävät merkityksensä. Silloin ei ole jotain mikä oikeasti on väärin tai oikein, ja joka ei muutu olosuhteiden takia. Mutta kun "mustavalkoajattelu" on hylätty, silloin oikean ja väärän ratkaisee se, jolla on eniten valtaa ja voimaa - demokratiassa tai kirkolliskokouksessa enemmistö, diktaattori - tai väkivaltaisilla seurauksilla uhkaileva ryhmittymä.
2. Länsimaailmaa vaivaa kaksijakoisuus: kristinuskosta ja kristityistä saa sanoa tai piirtää oikeastaan mitä vain, mutta ei islamista tai muslimeista. Syitä on kaksi: (a) ei haluta harrastaa etnosentrismiä, eli tehdä sitä postmodernille ajattelulle kauhistuttavaa temppua pitää meidän (rikkaan valkoisen miehen) kulttuuria parempana kuin toisen - siksi sitä "omaa" halvennetaan -; (b) ei uskalleta oman nahan pelossa ottaa kielteistä kantaa.
3. Mikäli lähdemme liikkeelle siitä, että meidän pitäisi arvioida jokainen tekomme tai sanamme sen mukaan, miten muslimit siihen voisivat reagoida, olemme tiellä jonka lopussa on täydellinen alistuminen islamille. Toisaalta asia kuin asia voi loukata, toisaalta tarjoamme voimakkaan aseen toiselle osapuolelle, joka pystyy ohjaamaan tekemisiämme ja sanomisiamme sen mukaan, miten hän niihin reagoi tai tulisi reagoimaan. Sota, pilapiirrokset, ooppera, koulun oppikirjat, lehtien pääkirjoitukset, mainokset - missä loppu sellaiselle itsesensuurille lopulta häämöttää?
   
4. Mainitsin jo etiikan objektiivisen, ihmisestä riippumattoman puolen katoamisen ja päätymisen valtaan ("Might makes right"). Toinen tähän kuuluva puoli, ja olen siihen jo hiukan viitannut, on käsitys loukkaamisesta. Ymmärtääkseni tänä päivänä on vallalla ajattelu, jonka mukaan ei saisi sanoa asioita, jotka loukkaavat toisia. Esimerkkejä löytyy niin seksuaalietiikan kentältä (esim. "Homouden pitäminen syntinä loukkaa homoja") kuin Suomen ev.lut. kirkkoa repivästä virkakysymyksestä ("Naispappeuden vasustajat loukkaavat naispappeja mielipiteillään"). Nähdäkseni tämä ajattelu toimii nyt meitä vastaan islamin suhteen. Muslimeja esittää vaatimuksen vaieta heitä loukkaavista näkemyksistä. Ja oman logiikkamme mukaan meidän pitäisi vaieta. Siksi länsimaissa vaikenemista pidetään niin hyvänä vaihtoehtona.

Päivitys 28.9. Viimeisin tieto Saksasta on, että pääministeri Angela Merkelin kritiikki on saanut Berliinin oopperan luopumaan itsesensuuristaan.

Päivän lainaus

Luovan jumalallisuuden läsnäolo maailmankaikeudessa on selvästi tieteellinen hypoteesi. On todella vaikeaa kuvitella kaikelle tieteelle enemmän merkittävää hypoteesia ... Jumala-hypoteesi on oikea tieteellinen hypoteesi.

Kuka näin sanoi? Kreationisti? ID-fani? Joku fundamentalisti? Ei, vaan Richard Dawkins (linkki).

Jahka olen löytänyt lattialle tipahtaneen alaleukani, voimme itsekukin pohtia kahta kysymystä. Mitä Dawkins tarkoitti? Ja miksi hän sanoi niin kuin sanoi?

Evoluutioteoria ja sensuuri

Blogilta Evolution News & Views löytyy hyvin valaiseva kirjoitus, joka sisältää lukuisia esimerkkejä evoluutioteorian kannattajien pyrkimyksistä estää toisenlaisten, kriittisten näkemysten esiintyminen.

Tässä näitä esimerkkejä:

• evoluutiokriittisen kirjallisuuden esiintyminen koulujen kirjastoissa estetään
• evoluutioteoriaan kriittisesti suhtautuvia koulujen ja yliopistojen opettajia erotetaan tai savustetaan ulos
• evoluutioteorian kriittistä ajattelua edistävät osavaltioiden opetussuunnitelmien käyttöönottaminen estetään
• väitöskirjan hyväksyminen ja julkaisu voidaan estää, koska se voisi edistää evoluutiokriittistä ajattelua
  

Siksi on syytä todeta kirjoituksen kirjoittajan kanssa:

Aikoinaan evolutionistit ylpeilivät itsestään akateemisen vapauden kannattajina. Ei enää. Nyt he pyrkivät sensuroimaan jokaisen idean ilmaisun josta he eivät pidä.

Evangelisationstips

Gregory Koukl erbjuder åtta råd till oss alla som vill dela med oss av evangeliet (tips, original):

1. Var beredd.
2. Gör det enkelt.
3. Undvik religiöst språk och låtsad andlighet.
4. Fokusera på kristendomens sanningsanspråk, inte personlig nytta.
5. Ge anledningar.
6. Var lugn.
7. Låt den andre gå, om hon vill.
8. Men lämna dem inte tomhänta.

Nick Pollard presenterar i boken Evangelism made slightly less difficult tre praktiska råd för evangelisation (observera bönen som den röda tråden i hans tips):

1. Be om möjligheter att vittna.
2. Be om mod att vittna när möjligheten väl dyker upp.
3. Be att du skall säga endast det som behöver sägas, varken mer eller mindre.

Tuki sille kenelle tuki kuuluu

EU-kommission puheenjohtaja Manuel Barroso on moittinut EU-maiden johtajien kyvyttömyyttä tukea paavi Benedictus XVI:ta hänen joutuessaan muslimimyllytykseen islamkriittisten lausuntojensa tähden. YLE: "Barroso perää tukea paaville".

Barroso uskoo eurooppalaisen hiljaisuuden asiassa johtuvan vastakkainasettelun pelosta ja tietynlaisesta poliittisesta korrektiudesta.

Ongelma ei hänen mukaansa kuitenkaan ole paavin lausunto, vaan islamilaisten ääriainesten reaktio siihen.

Barroson mukaan Euroopan tulee puolustaa arvojaan ja kannustaa islamilaisen maailman maltillisia johtajia tekemään pesäeroa vähemmistöä edustaviin ääriaineksiin.

Juuri näin pitäisi kissa nostaa pöydälle. Mikäli me ei tueta maltillisia muslimeja tuomiten ääri-islamia, miten he kykenisivät tekemään tuomitsemaan sen?

Samansuuntaisia ajatuksia nousee esille Juhani Lindgrenin artikkelissa "Jyrkkä islam ja länsimaailma törmäyskurssilla" (Perusta 4/2006). Hän kirjoittaa Muhammedkarikatyyreista, mutta hänen näkemyksensä ovat helposti sovellettavia myös nykyiseen kiistatilanteeseen.

Pilapiirroskiista repii islamia sisältä, sillä islamilaisissakin maissa on paljon uskonnosta välinpitämättömiä muslimeja. On myös sellaisia - sekä aktiivisia että maallistuneita - muslimeja, jotka tietävät, miten paljon he itse ja islamilaiset maat ovat saaneet vastaanottaa tukea länsimailta terveydenhoitoon, koulutukseen, tutkimuksen kehittämiseen jne. Muslimimaiden kristityt ovat luku sinänsä: he siunaavat sydämessään evankeliumin tuojia, ovatpa nämä mistä maasta tahansa. Suurin osa hyvän sanoman tuojista on tullut USA:sta, Englannista, "ristinlippujen Pohjoismaista", Saksasta ja Kanadasta, Australiasta ja Uudesta-Seelannista.

Palestiinalaistenkin keskuudessa tiedetään kyllä, että EU ja USA ovat maan päärahoittajat. Balkanin muslimit tietävät, että länsimaat ja erityisesti USA pelastivat heidät kansanmurhalta. Samoin miljoonat irakilaiset ovat kiitollisia Saddamin kansanmurhan loppumisesta.

Muslimi ei kuitenkaan voi, ani harvoja korkean tahon diplomaatteja ja valtioelimiä lukuun ottamatta, ilmaista avoimesti kiitollisuuttaan länsimaille. Jos tavallinen kansalainen tekee niin julkisesti, hän voi joutua hengenvaaraan.

Elämme islamin syvällisen murroksen aikaa. On aika päästä katsomaan islamin yhteiskunnallis-poliittis-uskonnollisen voimakentän ytimiin. Samalla on muistettava, ettei valtaosa edes aktiivimuslimeista hyväksy al-Qaidan tyyppistä toimintaa, mutta sopivisa olosuhteissa väkivaltaisuudet voivat lisätä kannatusta.

Dagens onkel Tumskruv

Det bästa är att där så ske kan fullständigt avhålla patienten från allt allvarligt uppsåt att bedja. När patienten är en vuxen man, som din ju är, nyligen har omvänt sig på nytt och anslutit sig till Fiendens parti, så når man bäst detta mål genom att uppmana honom att erinra sig, eller tro att han erinrar sig, hur mycket hans böner i barnaåren liknade papegojpladder. Då kan man intala honom att försöka att som en reaktion mot detta pladder att sträva efter någonting som kommer helt och hållet spontant och inte är bundet i regler och formler. Och vad detta i realiteten kommer att innebära för en nybörjare, det blir ett försök att själv försätta sig i en diffus stämning av andakt som inte har någonting att skaffa med en verklig koncentration av vilja och tankar. En av deras skalder [...] har berättat att han inte brukade bedja "med böjda knän och läppar som formade ord" utan bara "lät sin ande bliva samlad och stilla i kärlek" och hängav sig åt "en känsla av åkallan". Det är just precis det slags bön som vi tycker om[.]

C. S. Lewis: Från Helvetets brevskola, s. 19.

Sääntöjen mukaan säännöistä poikkeavia vastaan?

Tasavallan presidentti Tarja Halonen on ottanut kantaa Yhdysvaltain uusiin pyrkimyksiin terrorisminvastaisessa sodassa, uutisoi YLE: "USA:n johto teki virheen".

Halonen sanoo ymmärtävänsä USA:n tarpeen taistella terrorismia vastaan syyskuun 11. päivän terrori-iskujen jälkeen, mutta hän ei pidä hyväksyttävänä, että hyvää tarkoittaen käytetään vääriä keinoja.

Terrorisminvastaisessa sodassa on varottava, ettemme muutu samanlaisiksi kuin ne, jotka eivät noudata kansainvälisiä sopimuksia. Epädemokratia ja ihmisoikeuksien loukkaukset ovat tauti, joka tartuu, hän totesi.

Halosen lähestymistapa on ymmärtääkseni varsin yleinen. Ja ongelmallinen.

Terroristien länsimaalaisviha, häikäilemättömyys ja täydellinen välinpitämättömyys kansainvälisiä sopimuksia kohtaan ei Halosen ja kumppanien mielestä saa estää meitä noudattamasta sopimuksia. Halosen kannattaisi miettiä Libanonissa toistunutta tilannetta, missä Hizbollah käytti siviilejä ja siviiliasutustoa kilpenä sodankäynnissä, Geneven sopimusten vastaisesti. Kuitenkin kritiikin sai Israel, joka aiheutti siviilitappioita hyökkäämällä siviilien joukkoon kätkeytyneiden sissien kimppuun. Niinpä Israelia syytettiin ihmisoikeusrikkomuksista. Näin Hizbollah käytti hyväkseen kansainvälisiä sopimuksia aseena toista osapuolta vastaan. Sillä ainut tapa noudattaa näitä sopimuksia olisi ollut olla tekemättä mitään ja vain hyväksyä omat tappiot.

Tätä sinisilmäistä lähestymistapaa on antoisaa verrata Juhani Lindgrenin realistisempaan näkemykseen artikkelissa "Jyrkkä islam ja länsimaailma törmäyskurssilla" (Perusta 4/2006).

Elämme myös arvaamattoman ääri-islamistisen terrorismin uhan alla. Viime kuukausien "maailmaneetos" on ollut pelottava: "ihmisoikeusaktivistit" ovat tahallaan tai tahtomattaan ajaneet kansainvälisiä juridisia päätöksiä ja laintulkintoja suuntaan, joka tekee entistä vaikeammaksi taistella terrorismia vastaan henkisesti ja muilla tilanteen vaatimilla keinoilla.

Tuntuu hetkittäin siltä, kuin terroristien oikeudet ajaisivat heidän uhriensa oikeuksien ohi yleisten ihmisoikeuksien varjolla. Laki on välttämätön ja hyvä, kun sitä käytetään oikein. Laista on kuitenkin sanottava tässä tilanteessa rohkeasti, että sen tarkoitus on säilyttää elämää ja laillista järjestystä, ei tuhota eikä vaikeuttaa niiden ylläpitämistä.

Kristitty pitää luovuttamattomina kaikkien ihmisoikeuksia, mutta haluaa säilyttää jonkinlaisen suhteellisuudentajun yhteiskunnan toiminnan etiikkaa ajatellen. Rikollisen toiminnan uhri on mieluiten pelastettava jo ennen kuin hän joutuu uhriksi.

Bekännelseskrifterna om synden

Jag skall bjuda på ett par avsnitt ur de lutherska Bekännelseskrifterna och några inledande tankefrön. Dessa avsnitt förklarar vad synd är och hur synden råder i människan. Denna antropologi (läran om människan) kan vara svårtuggad: vi skulle gärna tro på människans inneboende godhet och välvillighet, eller hennes fria vilja att välja hur hon bäst anser i olika frågor. Det innebär att i andliga frågor ställer vi lätt stora förhoppningar på evangelisationsteknik eller rätt budskap, avgörelse och överlåtelse.

Allt det goda som människan har åstadkommit skall inte förnekas. Inte heller betydelsen av det personliga ansvaret. Likväl borde historien ha gett tillräckligt med antydningar om människans inneboende ondska. Och alltför stora förhoppningar på den enskilde, oavsett om hon är kristen eller icke-kristen, har senare kommit på skam.

Perspektivet på synden har fundamental betydelse för den kristna tron. Om tar lätt på synden, så att den är kanske en defekt eller brist, och ser endast till det yttre som uttrycks i gärningar och ord, så är det lätt att tro att sådant kan plockas bort av den enskilde. Människan kan bli näst intill syndfri på egen hand. Människans förmåga att säga "ja" eller "nej" till Gud och Jesus får en framträdande plats. Överhuvudtaget ställs människan i centrum.

Men om synden verkligen är något så fördärvande att det genomtränger både kropp och själ, så att människan egentligen flyr bort från Gud, hatar och hädar honom, och att det goda som vi åstadkommer alltid är beroende av Guds välvilja och verkan i oss, så flyttas fokus till Gud. Då ställer vi våra förhoppningar på honom. Han kan uppväcka tro genom sitt Ord, vi kan inte åstadkomma det. Och, inte minst, vi inser att vi verkligen behöver förlåtelse, en Försonare och Frälsare, Jesus Kristus. För synden är så stor att vi inte klarar av att ta itu med den. Vi är helt enkelt fördömda utan Guds frälsningsgärning genom hans Son, utan hans Ord som uppenbarar syndens verkliga natur och Guds lösning på vår synd och skuld.

Kort och gott: läran om synden påverkar i hög grad vår syn på Bibeln, dopet, nattvarden, tron, frälsningen, helgelsen och döden. Alltså det mesta.

Och nu till de i början utlovade avsnitten.

I den Augsburgska trosbekännelsens andra artikel slås fast följande:

Vidare lära de, att efter Adams fall alla människor, som fötts på naturligt sätt, födas med synd, det vill säga utan fruktan för Gud, utan förtröstan på Gud samt med ond begärelse, och att denna sjukdom eller arvsynd verkligen är synd, som medför fördömelse och bringar evig död även nu, åt dem, som icke födas på nytt genom dopet och den helige Ande.

Likaså skriver Martin Luther i de Schmalkaldiska artiklarna om synden:

Här måste vi bekänna, att såsom den helige Paulus säger i Rom. 5, synden har genom en enda människa, Adam, kommit i världen, och genom dennes olydnad hava alla människor blivit syndare och underkastade döden och djävulen. Detta kallas arvsynd eller ursprungs- och huvudsynd.

Denna synds frukter äro de onda gärningar, vilka äro förbjudna i Tio Guds bud och utgöra otro, vantro, avgudadyrkan, gudsförgätenhet, andligt högmod, förtvivlan och förstockelse, med ett ord att de icke känna eller fråga efter Gud. Därefter lögn, svärjande vid Guds namn, försumlighet i bön och anropande av Gud samt i hörande av hans ord, olydnad mot föräldrar, mord, okyskhet, stöld, bedrägeri o.s.v.

Denna arvsynd är ett så djupt ont fördärv i människans natur, att vi icke kunna fatta det med förståndet, utan måste tro det på grund av Skriftens uppenbarelse. Ps. 50; Rom. 5; 2 Mos. 33; 1 Mos. 3. Därför är det idel villfarelse och mörker, då de skolastiska teologerna i strid mot denna artikel lära följande, nämligen:

1. att efter Adams syndafall människans naturliga krafter äro oskadade och ofördärvade och att människan av naturen har ett rätt förstånd och en god vilja, såsom filosoferna lära;

2. att människan har fri vilja att göra det goda och underlåta det onda eller att underlåta det goda och göra det onda;

3. att människan av naturliga krafter kan fullgöra och hålla Guds bud;

4. att hon av naturliga krafter kan älska Gud över allting och sin nästa såsom sig själv;

5. att om människan gör så mycket som på henne ankommer, Gud därvid förvisso giver henne sin nåd;

6. att om människan vill begå Herrens heliga nattvard, det icke är nödvändigt, att hon har en god föresats att göra gott, utan blott att hon icke har ett ont uppsåt att synda – så god tänkes nämligen naturen vara och så verksamt sakramentet;

7. att det icke har något stöd i Skriften, att den helige Ande och hans gåvor äro nödvändiga för fullgörande av goda verk.

Dessa och liknande läropunkter ha uppstått av oförstånd och okunnighet både om synden och om Kristus, vår Frälsare, och utgöra därför ren hedendom, som vi icke kunna fördraga. Ty om en sådan lära vore riktig, så har Kristus dött förgäves, enär det hos människan icke finnes något syndafördärv, för vilket han måste dö, eller också har han dött bara för vår kropps men icke för vår själs skull, emedan själen tänkes vara frisk och blott kroppen hemfalla åt döden.

Länsi, muslimi ja moraali

Juhani Lingdrenin artikkeli "Jyrkkä islam ja länsimaailma törmäyskurssilla (Perusta 4/2006) sisältää monia mielenkiintoisia huomioita. Ajattelin blogillani työstää joitakin hänen ajatuksiaan. Tässä tulee ensimmäinen poiminta.

Lindgren selvittää artikkelissaan miksi (ääri)muslimien ja lännen välillä esiintyy voimakkaitakin jännitteitä.

Muslimi katsoo Tanskan asenteen [Muhammedpilapiirroskysymyksessä] vastuuttomaksi, vaikka meistä länsimaalaisista se tuntuu hyvinkin asialliselta. Väkivaltaisuuksien taustalla on vuosikymmeniä jatkunut vihanpito länsimaita vastaan. Se ei suinkaan ole seurausta viime vuosien sotatoimista, vaikka tämä luulo elää sitkeässä. Islamistien kovat otteet ovat löytäneet kasvupohjansa aivan muusta. Kysymys on muslimien tulkinnasta, jonka mukaan länsimainen maallistunut elintapa on Koraanin ja Allahin pilkkaa.

Tämä tulkinta perustuu siihen, että länsimaiden moraalisesti vapaamielinen, suorastaan holtiton elämäntyyli rikkoo Koraanin selviä elämänohjeita. Vapaa seksi, pornografia, perheiden hajoaminen, alkoholin ja muiden päihteiden julkinen mainonta ja käyttö ovat muslimille kauhistus. Samalla tavalla homoliittojen salliminen ja keinohedelmöitykset herättävät uskonnollisissa muslimeissa syvää vastenmielisyyttä ja vihaa. Heidän asennettaan ei muuta se, että monet kristityt antavat länsimailla huolta samankaltaisista asioista.

Nykyään väitetään ahkerasti, että terrorisminvastainen sota, julkisesti lausutut islamia tuomitsevat sanat aiheuttavat ristiriitoja. Siksi Irakista pitäisi vetäytyä, Israelin tukeminen lopetettava, ja kaikkea sanottavaa pitäisi arvioida sen mukaan, kuinka se loukkaa muslimeja ja millaisia seurauksia sanottavalla on. Tähän näkemykseen Lindgren ei ilmeisesti yhdy. Ehdotettu toimintastrategia ei toimi, vaikka niin meille uskotellaan. Moraalinen muutos voisi kuitenkin auttaa.

En tiedä, kuinka paljon pelkkä arvelluttava moraali loukkaa muslimeja. Mutta länsimaisten arvojen lähes hyökkäävä markkinointi elokuvien, lehtien ja TV:n avulla (vaikka toisaalta paheksutaan voimakkaasti etnosentrismiä), niiden leviäminen lännen ulkopuolelle, ja taloudellinen menestys sekä tietyntasoinen maailmanhallinta varmaan yhteisvaikutuksena on omiaan aiheuttamaan väkivaltaisiakin reaktioita.

Yksinkertaistaen voisi väittää, että se minkä me ajattelemme provosoivan muslimeja, ei välttämättä provosoi heitä. Ja sillä alueella me olemme valmis pitkällekin meneviin muutoksiin tai myönnytyksiin. Mutta se alue, joka Lindgrenin näkemyksen mukaan oikeasti provosoi muslimeja, sillä alueella länsimaailma on ilmeisen haluton muutoksiin - tai sitten ryhdytään muutoksiin, jotka vievät vieläkin kauemmas ns. perinteisistä arvoista.

Miksi paavi lähti arvostelemaan islamia?

Ben Witherington on blogillaan julkaissut erittäin mielenkiintoisen kirjoituksen, jossa pohditaan paavin huomiota herättänyttä puhetta (ks. tästä).

Kirjoituksen keskeinen ajatus on ymmärtääkseni, että paavi Benedictus XVI tiesi tasan tarkkaan, mitä tapahtuisi jos hän sanoisi sen mitä lopulta sanoi. Paavi valitsi kuitenkin esittää näkemyksensä varovasti, toisen suulla, ilmeisesti kyetäkseen ottamaan kantaa äärimuslimeja vastaan, kuitenkaan samaistumatta ulkomaalaisvihamielisiin ryhmittymiin.

On mielenkiintoista pohtia, halusiko paavi tietoisella provokaatiolla näyttää, miten väkivältaisesti jotkut muslimit reagoivat. Tällä kertaa ei ollut kyse halventavista pilapiirroksista, vaan akateemisissa ympyröissä pidetystä, hyvin asiallisesta luennosta. Paavi ikään kuin heitti haasteen: ovatko muslimit sellaisia kuin hän epäili? Vai pyrkivätkö he rauhan keinoin, argumentoimalla, vakuuttamaan toisia asiastaan?

Perusolettamus ja todellisuus

TT Martti Vaahtoranta on artikkelissaan "Kristillinen todistus postmodernissa Euroopassa" (kirjassa Kadonnut horisontti. Näkökulmia uskoon, valtaan ja totuuteen, s. 207.) kiinnittänyt huomiota jännitteeseen, joka vallitsee islamin ja kristinuskon minäkuvan ja todellisuuden välillä.

Islamin uskonnollisen itseymmärryksen mukaan muslimien tulisi hallita maailmaa ja muodostaa maailman "paras yhteiskunta". Todellisuudessa valta on jo vuosisatoja ollut "kristityillä", kuten muslimit asian ilmaisevat. [...]

Oman uskonnollisen itseymmärryksensä perusteella kristittyjen kuitenkin pitäisi olla heikkojen kuolevaisten ja armahdettujen syntisten yhteisö ilman ulkonaista valtaa ja loistoa. Näin olikin ensimmäisten kristillisten vuosisatojen ajan. Muhammad lähti valloittamaan miekalla maailmaa, mutta ensimmäiset kristityt elivät näkymätöntä elämää vainojen alla sitä Herraa seuraten, joka kielsi opetuslapsiaan puolustamasta itseään miekalla ja julisti, ettei hänen valtakuntansa ollut tästä maailmasta, ja lopulta kuoli vapaaehtoisesti orjan kuoleman ristillä.

Tietyssä mielessä voikin sanoa, että sekä islamilaisen yhteiskunnan että kristinuskon vaikutuspiirissä syntyneen nykymaailman valtakulttuurin tila ovat ristiriidassa kummankin uskonnon perusolettamusten kanssa.

Dagens onkel Tumskruv

Det är säkerligen omöjligt att förhindra att han ber för sin mor, men vi har möjligheter att göra bönerna oskadliga. Se till att de alltid är mycket "förandligade", att han alltid bekymrar sig om hur det står till med hennes själ och aldrig om hur det är med hennes reumatism. [Han kommer] att ständigt ha sin uppmärksamhet riktad på vad han betraktar som hennes synder, och om du ger honom lite vägledning så kan du få honom att med "synder" mena allt det i hennes sätt att vara som vållar honom besvär och förtret.

C. S. Lewis: Från Helvetets brevskola, s. 16.

Päivän lainaus

Persoonallisen tekijän löytäminen on postmodernina aikana erityisen tärkeää. Postmoderni aika antaa tilaa yksilöllisyydelle ja yksilön historialle ja kokemukselle. Siksi moni aikamme etsivä ihminen kristitty joutuu kriisiin, jos hän kohtaa ympärillään sellaisen "tunnustuksellisuuden", joka kieltää yksilöllisyyden eikä anna virikkeitä minuuden kasvulle. Mutta toistan jälleen: yhtä tärkeää on pitää kinni Totuuden olemassaolosta.

Jouko Heikkinen, "Uskon salaisuus sädehtii kuin timantti" - Kadonnut horisontti. Näkökulmia uskoon, valtaan ja totuuteen, s.268-269.

Påvens tal

En del av påvens tal har publicerats av Dagen, "Så här sade påven Benedikt". Här kommer ett citat med det omstridda stället.

Utan att uppehålla sig vid detaljer i hur orden ”skriftfolken” och ”de otrogna” på olika sätt behandlas, vänder han sig på ett förvånansvärt burdust sätt till sin samtalspartner helt enkelt med den centrala frågan om själva förhållandet mellan religion och våld. Han säger då: ”Visa mig då vad för nytt Mohammed har kommit med och du kommer bara att finna sådant som är ont och omänskligt, som till exempel föreskriften att tron bör utbredas med hjälp av svärdets makt.”

Kejsaren begrundar sedan ingående vari det absurda ligger att vilja utbreda tron genom våld. Detta står i motsats till Guds väsen och till själens väsen. ”Gud finner inget behag i blod och det står i strid mot Guds väsen att handla i motsats till förnuftet. Tron är själens frukt, inte kroppens. Den som vill föra någon till tron behöver alltså kunna tala väl och resonera på rätt sätt, inte bruka våld och hotelser... För att övertyga en förnuftig själ behöver man inte en stark arm, inte vapen eller något annat medel med vilket man kan hota någon till döden...”

Den avgörande satsen i denna argumentering mot omvändelse genom bruket av våld lyder: Att inte handla enligt förnuftet är något som strider mot Guds väsen.

Översättning av hela föreläsningen på svenska finns här. Påvens föreläsning på engelska kan hittas här. Bland läsvärda svenska kommentarer kan nämnas Dick Erixon (1, 2) och Pelle Poluha (1, 2).

Dagens onkel Tumskruv

Din patient är ända från pojkåren van vid att ha ett helt dussin sinsemellan oförenliga filosofiska åskådningar dansande runt i sitt huvud. Han tänker inte på lärosatser såsom i första hand "sanna" eller "falska", utan såsom "enbart akademiska" eller "praktiska", som "föråldrade" eller "aktuella", som "konventionalistiska" eller "hänsynslösa". Fraser och slagord, inte logisk bevisföring, är våra bästa bundsförvanter i vår strävan att hålla honom utanför Kyrkans gemenskap. Öd inte tid på att försöka få honom att tro att den materialistiska livsåskådningen är sann. Få honom att tro att den är stark eller fast eller djärv - att den är framtidens filosofi. Det är sådant han fäster vikt vid.

(C. S. Lewis, Från Helvetets brevskola, s. 9)

Päivän lainaus

Raamattu on uskon mittapuu, elämänvaelluksen ja erheiden arvioitsija ja taivaan tietä osoittava Pikku Otava. Raamattu on Pyhän Hengen suu, jolla hän kutsuu uskovia, Pyhän Hengen käsi, jolla hän ohjaa uskovia iankaikkiseen elämään, ja valo, jolla hän valaisee heikkojen silmät. Raamattu on painettu sinetti, jumalallisen viisauden painallus, jonka Jumala on pyhille ihmisille ilmoittanut. Sitä, mitä haaksirikkoiselle merkitsee lauta, mitä sotamiehelle miekka, mitä hopeasepälle vasara, mitä rakennusmestarille ojennusnuora, sitä kaikkea merkitsee uskoville Pyhä Raamattu.

- Johannes Gerhardt

(Lainaus poimittu Erkki Koskenniemen artikkelista "Onko Raamattu liian moniarvoinen normiksi?" kirjassa Kadonnut horisontti. Näkökulmia uskoon, valtaan ja totuuteen.)

Paavi ja islam

Paavi Benedictus XVI on aiheuttanut kuohuntaa. YLE uutisoi:

Paavi Benedictus XVI:n tulkinta islamin ja väkivallan suhteesta on suututtanut ihmisiä eri puolilla islamilaista maailmaa.

Useissa maissa on osoitettu mieltä paavia vastaan ja häneltä on vaadittu henkilökohtaista anteeksipyyntöä. Gazan palestiinalaisalueen vanhimman kirkon läheisyydessä räjähti tänään kranaatti, joka ei kuitenkaan aiheuttanut vahinkoja.

MTV3 uutisoi seuraavaa:

Paavi sanoi myös, että profeetta Muhammed sai aikaan vain pahuutta ja julmuutta.

Malesian pääministerin mukaan Vatikaanin ei tule vähätellä muslimimaissa syntynyttä kohua.

Hamasin antaman lausunnon (vihje) mukaan paavin näkemys ei vastaa islamin sydäntä ja totuutta 1,5 miljardin muslimin uskonnosta.

Huomatkaa ironia protestoijien asenteessa: "Pyydä anteeksi väitettä islamin väkivaltaisuudesta, muuten tulee turpaan!" Ennustanko aivan väärin, jos väitän että saamme kohta nähdä yhtä väkivaltaisia levottomuuksia kuin Muhammed-karikatyyrien aikoina? Vaikuttaa siltä, että islamia ei saa millään tavalla arvostella. Muuten on luvassa mellakoita, protesteja, verhottuja uhkailuja ja anteeksipyyntövaatimuksia. Ja kuitenkin paavin näkemykset ovat varsin maltillisia, ja kovin kaukana länsimaisten sekularistien kristinuskosta esitetyistä näkemyksistä.

Tätä taustaa vasten on mielenkiintoista tutustua paavin puheeseen. Paavi piti Regensburgin yliopistossa (Saksassa) puheen otsikolla "Usko, järki ja yliopisto. Muistoja ja pohdintoja" (englanninkielinen käännös).

Ensiksikin voimme todeta, että paavi itse ei väitä islamista niin kuin on esitetty. Toiseksi kyseessä on sivuraide, josta media on tehnyt pääaiheen. Luennossaan paavi lainaa silloin kristinuskon piiriin kuuluvan Konstantinopolin hallitsijan kädenvääntöä muslimiasiantuntijan kanssa uskontojensa luonteesta. Tuona aikana (1300-luvulla) muslimijoukot piirittivät Konstantinopolia ja valloittivat sen. Paavi lainaa kyseisen hallitsijan ajatuksia:

"Näytä minulle mitä uutta Muhammed on tuonut, ja tulet löytämään vain pahoja ja epäinhimillisiä asioita, kuten hänen käskynsä miekalla levittää uskoa jota hän saarnasi." Hallitsija, ilmaistuaan itsensä näin voimakkaasti [paavin kommentti ja kannanotto hallitsijan kielenkäyttöön], selittää yksityiskohtaisesti syyt, miksi uskon levittäminen väkivalloin ei ole järkevää. Väkivalta ei sovi yhteen Jumalan ja sielun olemuksen kanssa. "Jumala", hän sanoo, " ei mielly vereen - ja järjettömästi toimiminen on vastoin Jumalan luontoa. Usko syntyy sielusta, ei ruumiista. Joka haluaa johtaa toisen uskoon, tarvitsee kyvyn puhua hyvin ja järkeillä oikealla tavalla, ilman väkivaltaa ja uhkia... Jotta voisi vakuuttaa järkevän sielun, ei tarvita vahvaa kättä tai minkäänlaisia aseita, tai mitään muuta tapaa uhata toista kuolemalla..."

Ratkaiseva toteamus väkivaltaista kääntymystä vastaan on tämä: se, että ei toimi järjen mukaan, on vastoin Jumalan olemusta.

Paavin luennossa islamin sodan korostus järjen sijaan uskontoa levitettäessä on osa paavin pohdintaa uskon ja tiedon suhteesta. Yksi paavin pointeista on se, että Jumalan olemassaolon kieltävä tiede hyväksyy lähtökohdikseen olettamuksia todellisuudestamme, joita se ei voi omista ennakko-olettamuksista käsin oikeuttaa (vrt. tämän blogin kommentti). Uskoa ja järkeä ei siis pidä laittaa kilpasille. Sekularistinen ajattelu rampauttaa länsimaista yhteiskuntaa sen uskontokielteisen suhtautumisen vuoksi. Paavi toteaa:

Järk,i joka on sokea sille mikä on jumalallista ja joka alentaa uskonnon alakulttuurien joukkoon, on kykenemätön osallistumaan kulttuurien väliseen vuoropuheluun. [...]

Ihmiskunnan uskonnollisten perinteiden, erityisesti kristillisen uskon, suurten kokemusten ja oivallusten kuunteleminen on filosofialle ja [...] uskonnolle tiedon lähde, ja sen ohittaminen ei olisi hyväksyttävä kuuntelemisemme ja vastaamisemme rajoitus.

Lopuksi on syytä huomauttaa, että paavi ei - toisin kuin mediasta ja muslimien kommenteista voisi luulla - pyri haastamaan riitaa, vaan kutsuu vuoropuheluun.

"Se, että ei toimi järjen mukaan, ei toimi logoksen mukaan, on vastoin Jumalan luonnetta", sanoi Manuel II kristillisen Jumalakäsityksensä mukaisesti vastauksena persialaiselle keskustelukumppanille. Tähän suureen logokseen, tähän järjen avarakatseisuuteen (breadth of reason) me kutsumme kumppanimme kulttuurien vuoropuheluun. Maailmankaikkeuden suuri tehtävä on sen jatkuva uudelleenlöytäminen.

Ironisesti voisi kysyä, kertooko muslimimaailmasta nousevat reaktiot siitä, että siellä ei olla luettu koko paavin luentoa, vai kertovatko reaktiot, mitä mieltä siellä oikeasti ollaan paavin rauhanomaisesta kutsusta vuoropuheluun?

Stolthet över fegheten

Jag har alltid varit förtjust i C. S. Lewis' Från Helvetets brevskola. I de tider vi lever i, när man här i väst hyllar diplomati och samtal som enda medel mot en auktoritativ och militaristiskt inriktida islamism, och demonstrerar för fred i Mellanöstern med ensidiga krav på Israel att lägga ned vapnen, tänker jag ofta på ett avsnitt där Onkel Tumskruv skriver till Malört (kap 29) om Guds (=Fiendens) sätt att verka mot den i pacifismen dolda fegheten.

Vi har fått mänskorna att vara stolta över de flesta synder men inte över fegheten. Närhelst vi är riktigt nära att lyckas med det, så tillstädjer Fienden att det kommer ett krig eller en jordbävning eller någon annan stor katastrof, och med ens blir då modet något så ovedersägligen skönt och betydelsefullt, även i mänskornas ögon, att allt vårt arbete blir som ogjort och att det fortfarande finns åtminstone en synd som mänskorna känner uppriktig blygsel över. Faran med att inympa feghet på våra patienter är alltså den att vi riskerar att framkalla verklig självkännedom och självforakt med ty åtföljande ånger och ödmjukhet. Och det är faktiskt så, att under förra världskriget tusentals människor, just genom att de upptäckte sin egen feghet, för första gången fick ögonen öppna för de moraliska värdena över huvud taget. I fredstider kan vi hålla dem kvar i fullständig okunnighet om skillnaden mellan gott och ont, men under faran tvingar sig detta problem på dem i en gestalt som inte ens vi kan göra dem blinda för.

Kovia ratkaisuja

Suomen Teologisen Instituutin pääsihteeri Henrik Perret kirjoittaa virkakysymyksestä viimeisimmässä Kulmakivessä (4/2006, pdf), "Kirkon kohtalon hetket ovella".

Kohtalon hetket koittavat. Mikäli piispainkokous on päätöksessään ehdoton, syntyy uusia ryhmiä ja yhteisöjä, aluksi ehkä kirkon sisällä, mutta vähitellen kirkkokansa ei voi hyväksyä sitä, ettei kirkon perinteisellä kannalla oleva pappiskandidaatti saa vihkimystä. Uusia ratkaisuja etsitään. [...]

Nyt tarvitaan kirkossamme niin piispoilta ja papeilta kuin työntekijöiltä ja seurakuntalaisiltakin malttia. Nyt ei pidä kärjistää asioita. Nyt on rukouksen paikka ja aika.

Mielestäni on kuitenkin selvää, että mikäli kirkko sulkee ovensa niiltä, joilla on perinteinen virkakäsitys, johon usein liittyy perinteinen raamatunkäsitys, se tulee johtamaan uusiin ratkaisuihin. Nyt eletään kohtalon hetkiä.

Vetoomus "Rakentavia ratkaisuja" 11 000 allekirjoituksen kera luovutettiin 8.9. arkkipiispa Jukka Paarmalle. Näin kirkon johtoportaan ulkopuoliset tahot ovat pyrkineet tuomaan äänensä esille

Piispainkokouksen kanta on nyt tuotu julki. Piispat aikovat jatkaa kovistelulinjaa, mikä merkitsee kapean laintulkinnan perusteella perinteistä virkakäsitystä edustavien ahtaalle ajamista. Eräs ystävä kommentoi:

Mutta ääni on ainakin korotettu. Yhdestätoistatuhannesta allekirjoittajasta suurin osa oli muuten naisia, ja joukossa oli aika monia naispastoreitakin. Vaikuttaa vain siltä että nämä asiat on jo lyöty kabineiteissa lukkoon aikoja sitten.

Ainut hetkellinen valopilkku - ja samalla suuri kiitos- ja ilon aihe - on Henrik Perretin pääseminen toiselle kierrokselle Porvoon hiippakunnan piispanvaaleissa. Nyt tarvitaan todellakin paljon rukousta ja työtä (ja ihmettä), jotta sekin toivo ei sammuisi.

På jakt efter andlighet

I Världen idag intervjuas Peter Halldorf om den andliga krisen i kyrkan: "Peter Halldorf om orsaken till kyrkans kris: 'Vi behöver starka andliga miljöer för att stå emot sekulariseringen".

Peter Halldorf beskriver hur han i flera år oroats över att bildningen av kyrkans präster och pastorer i så hög grad sker på akademins villkor och planhalva, något han menar gäller både prästutbildningen på universiteten och de frikyrkliga högskolorna.

– Det är en avgörande fråga. Följderna blir förödande när våra blivande kristna ledare kan genomgå en hel prästutbildning utan att en enda gång få frågan: Hur ser ditt personliga andaktsliv ut?

– Efter fyra, fem år av teologiska studier riskerar man att bege sig ut i tjänst med en tänkt Gud – inte en verklig Gud. Det man läst om i böckernas värld, har inte blivit inkarnerat.

Peter Halldorf lyfter därför fram behovet av alternativa studiemiljöer, platser för akademisk utbildning och forskning som är knutna till vitala andliga miljöer.

Såsom det i intervjun senare framkommer, handlar det inte om ett anti-intellektuellt förhållandesätt. Ett viktigt påpekande i detta sammanhang.

Jag skulle vilja hävda att frånvaron av egen andlighet handlar inte enbart handlar om en förskjutning i betoning. Problemet ligger i att om man inte tror på en verklig Gud, så finns det helt enkelt inte en verklig Gud att tillbedja. Den teologiska utbildningen idag går ut på att döda Bibeln: den förminskas endast till mänskliga tankar och funderingar om Gud, ett pussel av inbördes motstridiga åsikter, helt och hållen bunden till sin tid. Och eftersom det inte finns någon Gud i den bemärkelsen Bibeln undervisar om, ingen uppstånden Jesus, eller ett levande Guds ord, så återstår endast akademin - eller en spiritualitet på jakt efter det egna, utan bundenhet till men med Bibeln och kristen tradition högst som en inspirationskälla. Vi hamnar i en postmodern andlighet som blandar det mesta i en salig röra.

Därför är det värt att citera intervjuns avslutning som påvisar den bästa källan till en levande, kristen andlighet:

Det viktigaste min egen [pingst]tradition har gett mig är kärleken till Skriften. Ändå upplevde jag som ung förkunnare inom pingströrelsen en kris, när jag drabbades av min egen ytlighet. Bakom de stora orden och anspråken fanns inte alltid en inre täckning. När jag mötte kyrkofäderna hjälpte de mig att återfinna kärleken till Guds ord. Den kärlen hör till det mest omistliga i mitt liv.

Ekumeniaa - kenen ehdoilla?

Lähetystyöntekijä, pastori Risto Soramies osuu mielestäni arkaan kohtaan kirjoituksessaan "Tunnustuksellisena luterilaisena" (Luther-Säätiön tiedostuslehdessä Pyhäkön Lamppu, s. 10; pdf löytyy tästä).

Lähetyskentillä on usein heitetty ”tittelit pois” ja ryhdytty julistamaan yhdessä ”pelkkää evankeliumia”. On ajateltu pelastaa niin monta yksilöä kuin mahdollista. Silloin pienet tai jotkut suuretkin teologiset erot tuntuvat vähäisiltä ja hiuksenhalkomiselta. Olimmehan jo Suomessakin yksinkertaisesti kutsuneet ”Jeesuksen luo” tai kehottaneet ottamaan ”Jeesuksen vastaan”. ”Jeesus rakastaa sinua” tuntui aina olevan paikallaan. Tätä kaikkea saattoi tehdä yhdessä helluntailaistenkin kanssa. Eikö se riitä lähetysmaillakin?

Tulimme huomaamaan, ettei se missään tapauksessa riittänyt lähetysmailla edes aloitukseksi ja aloimme arvella, ettei se ollut kotimaassakaan tarpeeksi. Mutta vuosien jälkeen, kun pidimme turkinkielisille kristityille hengellisiä päiviä ja kursseja yhteiskristillisissä puitteissa, jouduimme huomaamaan yhä selvemmin, mihin tämä kaikki johti myös jatkossa: raamatullis-luterilaista opetusta oli melkein mahdotonta julistaa, sillä latistettu yleisevankelikaalinen reformoitu opetus oli itsestään selvän totuuden asemassa. Heräsin tähän todellisuuteen eräillä joulunjälkeisillä päivillä Saksassa. Vanha ystävämme ja yhteistyökumppanimme opetti turkinkielistä joukkoa: ”Raamattu ei tietenkään tunne lapsikastetta.” Yhteinen sopimus vaieta tunnustuksellisista eroista rajoitti käytännössä vain meitä luterilaisia, muuthan ”tiesivät” olevansa oikeassa. Tämä asenne on osoittautunut erittäin voimakkaaksi varsinkin karismaatikoilla. Vaikka olemme turkinkielisten kristittyjen päiviä suunnitellessa nimenomaan sopineet, ettei heidän erityisoppejansa pidetä esillä, päivät on usein kuitenkin pidetty lopulta heidän ehdoillaan. Mutta näin ei voi tehdä lähetystyötä ja vielä vähemmän rakentaa seurakuntaa.

Tässä kuvauksessa riittäisi pohdittavaa kullakin yhteistyötaholla. Oma kokemukseni on kyllä pitkälti samanlainen: yhteistyön nimissä luterilaisesta identiteetistä pitää tinkiä.

Vaikeneminen kuulostaa helpolta ratkaisulta, mutta sekään ei ole ongelmaton. Seurakunnassa on kuitenkin opetettava jotain uskosta, kasteesta, ehtoollisesta ja synnistä - Raamattu kun puhuu niistä. Siks vaikeneminen olisi väärin.

Ja vaikka niistä vaiettaisiin kiistojen välttämiseksi, käsitykset näissä kysymyksissä väistämättä ohjaavat elämää näkemystä seurakunnan rakentamisesta, sen elämästä ja tehtävästä, evankelioinnista ja lähetystyöstä. Oppi ilmenee elämässä, ja elämässä ilmenevät ristiriidat voivat siten hyvinkin johtua erilaisista opillisista käsityksistä.

Lisäksi vanhojen oppikiistojen syrjään siirtämistä seuraa jossain vaiheessa muunlaiset kiistat: seurakunnan johtajuus, armolahjat, käsitys ylistyksestä jne. Mikäli jokaisesta kiistakysymyksestä pitäisi vaieta, tuloksena olisi mykkä seurakunta. Käytännössä jokin näkemys ohjaa, ja - kuten Soramiehen esimerkki osoittaa - harvemmin se näkemys on luterilainen.

9/11 ja kaksi kristillistä näkökulmaa

Stand To Reasonin blogilla kommentoidaan WTC-tornien räjäyttämiseen johtaneita tapahtumia:

Meillä ei ole langenneessa maailmassa varaa olla pasifisteja, koska pahuus ei hidasta itseään. Pahuus kasvaa ja koskettaa yhä usempaa ihmistä, mikäli sitä ei kohdata. Tämä kohtaaminen on harvoin puhdas ja yksinkertainen - siksi alussa on niin usein helpompi välttää sitä. Mutta lopulta pahuus tulee väistämättömäksi, ja silloin enemmän ihmisiä kärsii.

Me tarvitsemme selvän arvion langenneesta maailmasta, missä synti tekee työtään. Pahuuden tapahtuessa ihmiset usein kysyvät, "Missä Jumala oli?" Meidän pitäisi usein kysyä, "Missä me olimme kun me olisimme voineet tehdä jotain?

Gene Edward Veith taas kirjoittaa blogillaan:

Luulin, että terroristihyökkäysten jälkeen kukaan ei voisi kieltää totuuden olemassaoloa (tässä meillä oli todellisuus jota me emme ”rakentaneet”). Kukaan ei voisi uskoa, että moraali on suhteellista (tässä on objektiivista pahuutta). Kukaan ei voisi uskoa, että kaikki kulttuurit, kaikki arvot, ja kaikki uskonnot ovat yhtä arvokkaita (terroristit edustaen kieroutunutta kulttuuria, vääristyneitä arvoja ja tuhoavaa uskontoa). Silloin ajattelin, että postmodernismi ei mitenkään voisi selvitä 9/11 yli.

Kuinka väärässä olinkaan! Postmodernismi jatkaa hallintaansa jihadistin kostonhimolla. Totuutta pidetään YHÄ rakennelmana, kun akateemikot rakentavat vaihtoehtoisia selitysmalleja mitkä syyttävät Amerikkaa tapahtuneesta (joko ”imperialismimme” tähden tai todellakin rakennusten hajottamisen tähden)...

Ja tietysti toiset postmodernismin osat pysyvät, mukaan lukien kyvyttömyytemme olla “tuomitsevia” jihadisteja kohtaan.

Med sanning och frihet mot islamism

Världen idag skriver på ledarplats om likheter mellan kommunism och islam, "11/9 och Berlinmurens fall".

När vi kämpar mot terrorismen måste islam ifrågasättas. Vi kan inte bara se islam som en annan harmlös religion, lika lite som man bara kunde se kommunismen som ett annat ekonomiskt system.

Samtidigt måste vi påminna oss om att Berlinmuren föll och kommunismen som idé fick sig en allvarlig knäck. När Gorbatjov försökte skapa en frihetlig kommunism så föll den - för sanning och frihet dödar kommunism.

På samma sätt kan sanning och frihet - när de väl får chansen - döda islam. I annat fall är kampen mot terrorism dömd att misslyckas.

9/11

Eilen tuli kuluneeksi viisi vuotta siitä, kun muslimiterroristit kaappaamillaan matkustajakoneillaan tuhosivat World Trade Centerin kaksoistornit tappaen tuhansia siviilejä.

9/11-viisivuotismuistopäivä on luonnollisesti aiheuttanut paljon kirjoittelua. On mielenkiintoista huomata, kuinka Euroopassa Yhdysvaltain presidentti George W. Bushin vihaajat ovat (jälleen kerran asiallisen kritiikin tai pohdinnan sijaan) ampuneet säälimätöntä rumputulta (”Bush-bashing”); yhteenveto englanniksi katso tästä, yksi suomalainen esimerkki löytyy tästä.

Yhtä mielenkiintoista on huomata, kuinka Yhdysvalloissa kohistaan TV-kanavan tuottamasta dokumenttisarjasta, jossa Bushin edeltäjä Bill Clinton saa osakseen melkoisesti kritiikkiä siitä, että hän keskittyi julkisuuskuvan kiillottamiseen ja puhumiseen toiminnan sijaan, mikä puolestaan mahdollisti terroristihyökkäykset. Nyt Clintonin ja hänen edustajiensa voimakas arvostelu (mikä meille esitetään pyyteettömänä totuudenpuolusteluna) on johtanut kyseisen sarjan sensurointiin TV-yhtiön taholta. Erityisen mielenkiintoista tämä on siksi, että Clintonia ei ilmeisesti saa arvostella - vaikka syytä olisi - , kun taas Bushin kohdalla esim. Michael Mooren elokuva "Fahrenheit 9/11" aikoinaan sai Euroopassa melkoisen, lähestulkoon sankarin ja totuudenpaljastajan, vastaanoton. Britanniassa levitetään parhaillaan elokuvaa, jossa Bush tapetaan. Älkäämme myöskään unohtako villinä rehottavat salaliittoteoriat, joiden mukaan WTC-tornien romahdukset aiheuttivat - kukas muu kuin - Bushin hallinto. Denis Boyles toteaakin hyvin artikkelissa "Moderni eurooppalainen ei välttämättä usko Jumalaan, mutta hän todellakin uskoo piruun":

Kun perverssi usko muuttuu politiikaksi, kuten islamististen jihadistien kohdalla, tuloksena on 9/11. Mutta kun politiikasta tulee uskonto, tuloksena on eurooppalaisessa mediassa vallitseva journalistinen jihadismi ja jatkuva suuren Saatanan karkotus (exorcism).

Niin uutisointi Bushista kuin terrorismista on yksi suurimpia valtamedian vinoutumia. Kiinnostaisiko valtamediaa muistuttaa meitä, kuinka silloin arabimaissa terroristihyökkäyksiä juhlittiin railakkaasti? Kertoisiko kukaan meille, että jo ennen 9/11-tapahtumaa terroristit olivat iskeneet lukuisiin kohteisiin - ilman että olisi ollut "terrorisminvastaista sotaa" herättämässä vihaa ja katkeruutta? Kerrotaanko meille, että tuon viiden vuoden jälkeisen tapahtuman jälkeen terroristit eivät ole Yhdysvalloissa onnistuneet yhdessäkään uudessa yrityksessä - eli että terrorisminvastainen sota kantaa hedelmää? Pohditaanko valtamediassa, miksi terrori-iskut ovat siirtyneet Eurooppaan, Bushin suurimpien vihaajien mantereelle? Entä miksi terroristien uhrit WTC-torneissa, kuten siviili- ja sotilaalliset tappiot Irakissa ja Afganistanissa muuttuvat lyömäaseiksi, joilla lähinnä mäiskitään erästä tiettyä presidenttiä, kun taas Taleban-hallinnon diktatuuri tai Saddam Husseinin hirmuvalta jäävät jotenkin nykyisiä demokratia- ja vapauspyrkimyksiä paremmaksi vaihtoehdoksi? Kerrotaanko meille, että (tai miksi) nykyään lähinnä länsimaailmassa (USA, Eurooppa jne.) muslimit ja ei-muslimit elävät rauhanomaisesti, kun taas muslimimaailmassa ei-muslimit - kuten kristityt - saavat osakseen fyysistä vainoa, jopa kuolemaan asti? Ja kertoisiko kukaan, miksi niin kristityt fundamentalistit ja äärimuslimit niputetaan samaan joukkoon, vaikka vain yksi niistä tietoisesti räjäyttää itsensä ilmaan tappaakseen mahdollisimman monia naisia ja lapsia, ja kylvääkseen pakokauhua? Kykeneekö valtamedia pohtimaan, miksi lähes jokaisen terrori-iskun tai -yrityksen jälkeen vikaa etsitään meistä, tekemisistämme ja sanomisistamme, ikään kuin vika on automaattisesti jäljitettävissä länteen, kun taas terroristien ideologia, uskonnollinen tausta tai kulttuuri jää vaille huomiota?

Kristillisen uskon ja evoluutioteorian ristiriitoja

Blogilta Älykäs suunnittelu löytyy antoisa kirjoitus Kotimaa-lehden uutisoinnista suomalaisten suhtautumisesta evoluutioteoriaan. Kirjoitus päättyy seuraavaan pohdintaan:

Mielenkiintoista olisi, jos Kotimaa-lehti jatkossa tekisi artikkelin, jossa pyrkisi selvittämään sitä, minkälaiset evoluutiotulkinnat eivät ole ainakaan Suomen evankelisluterilaisen kirkon kannan mukaan yhteensopivia kristillisen uskon kanssa. "Evoluutioteoriaan" uskomisen "yhteensopivuuttahan" kristillisen uskon kanssa on julistettu jo pitkään. Kysymystä siitä, millaiset evoluutiotulkinnat tällaisia yhteensopivia ovat, ja millaiset eivät, ei ole käsittääkseni Suomessa kuitenkaan koskaan julkisesti käsitelty.

Kysymys on erinomainen ja tärkeä. Omasta näkemyksestäni käsin pyrin seuraavassa jatkamaan keskustelua nostamalla esille luterilaisessa perinteessä - johon Suomen ev.lut. kirkko ainakin (tai: korkeintaan, riippuu näkökulmasta) paperilla sitoutuu - korostettuja näkemyksiä, joiden luulen joutuvan ristiriitaan joidenkin evoluutiotulkintojen kanssa.

Lähden liikkeelle Tunnustuskirjoista ja Augsburgin tunnustuksesta. Sen ensimmäinen kohta käsittelee Jumalaa:

Meidän seurakuntamme opettavat suuren yksimielisyyden vallitessa, että Nikean kirkolliskokouksen päätös jumalallisen olemuksen ja kolmen persoonan ykseydestä on tosi ja että siihen on epäilyksettä uskottava; nimittäin että on olemassa yksi ainoa jumalallinen olemus, jota kutsutaan Jumalaksi ja joka on Jumala, ikuinen, näkymätön, jakamaton, ääretön voimassaan, viisaudessaan ja hyvyydessään, kaiken näkyvän ja näkymättömän luoja ja ylläpitäjä...

Tunnustuksessa on näkökulmallemme kaksi merkittävää sanaa: "Luoja" ja "Ylläpitäjä". Niiden sisältöä ei tässä yhteydessä määritellä, ja varsinkin sana "Luoja" voidaan mieltää tarkoittamaan melkein mitä vain. Väittäisin kuitenkin, että tässä(kin) yhteydessä "Luoja" tarkoittaa Jumalaa, joka luonut maailmankaikkeuden ("taivaan ja maan", kuten ilmaisu kuuluu) sanansa voimalla tyhjästä. Tässä yhteydessä ei merkitys kuitenkaan ole erikseen annettu. "Ylläpitäjä" taas on varmaan helpompi käsittää. Se merkitsee, että Jumala ei ole kerran luonut ja vetäytynyt syrjään, vaan aktiivisesti ylläpitää luomakuntaansa, jonka pysyvyys on Jumalasta täysin riippuvaista.

Siksi voitaisiin ajatella, että sellainen evoluutioteorian tulkinta, joka sulkee pois Jumalan ylläpitävän ominaisuuden, on myös ristiriidassa luterilaisen uskon ja tunnustuksen kanssa.

Seuraavaksi nostaisin esille Augsburgin tunnustuksen toisen kappaleen, joka käsittelee perisyntiä.

Edelleen seurakuntamme opettavat, että Adamin lankeemuksen jälkeen kaikki ihmiset, jotka lisääntyvät luonnollisella tavalla, syntyvät synnissä, so. ilman jumalanpelkoa, ilman luottamusta Jumalaan sekä pahan himon hallitsemina, ja että tämä alkusairaus ja perisynti on todella synti, joka tuomitsee ja tuo jo nyt mukanaan iankaikkisen kuoleman niille, jotka eivät kasteen ja Pyhän Hengen voimasta synny uudestaan.

Luther kirjoittaa samansuuntaisesti Schmalkaldenin opinkohtien kolmannessa osassa.

Tässä meidän on tunnustettava, niin kuin pyhä Paavali sanoo (Room. 5:12), että synti on peräisin yhdestä ainoasta ihmisestä, Adamista, jonka tottelemattomuudesta johtuu, että kaikista ihmisistä on tullut syntisiä ja he ovat joutuneet kuoleman ja Perkeleen valtaan. Tätä sanotaan perisynniksi eli perussynniksi.

Näissä teksteissä lyödään lukkoon seuraavat asiat: (a) Raamatun mainitsemat ensimmäiset ihmiset (Adam ja Eeva, olkoonkin että häntä ei tässä mainita) olivat historiallisia henkilöitä; (b) syntiinlankeemus oli historiallinen tapahtuma, siis ajassa ja paikassa tapahtunut lankeemus, ei vain hengellinen kuvaus jokaisen ihmisen omakohtaisesta lankeemuksesta.

Teologisesti kysymys on merkittävä. Tämä ensimmäinen lankeemus toi maailmaan synnin ja sen ikävät seuraamukset sekä kuoleman. Elämme siinä mielessä "epänormaalissa" maailmassa. Kaikki ei ole niin kuin pitäisi olla. Toiseksi todellinen, historiallinen lankeemus edellyttää myös todellista, historiallista pelastusta. Kärjistäen voitaisiin sanoa, että ilman Adamin historiassa tapahtunutta lankeemusta ei Jeesuksen historiassa tapahtunutta sovitustyötä, kuolemaa ja ylösnousemusta olisi tarvittu eikä sillä olisi merkitystä. Mikäli maailma on sellainen kuin se aina on ollut, ei Jeesuksen kärsimyksellä olisi sovituksellista merkitystä lainkaan.

Siksi voitaisiin sanoa, että sellainen evoluutiotulkinta, joka kieltää Adamin (ja Eevan) historiallisuuden ihmiskunnan ensimmäisinä ihmisinä, ja joka kieltää näiden lankeemuksen, sekä lankeemuksen vaikutuksen meihin, on ristiriidassa luterilaisen tunnustuksen ja uskon kanssa.

Wikipedia ID:tä vastaan

Evolution News & Views on kertonut, kuinka Wikipedian englanninkielinen artikkeli ID:stä on yksipuolinen ja kuinka ID-kannattajien yritykset korjata epäkohtia ovat tulleet estetyiksi.

Samanlaisista puutteista kärsii ymmärtääkseni myös Wikipedian suomenkielinen artikkeli "Älykäs suunnittelu". Olisi mielenkiintoista tietää, onnistuisiko siinä esiintyvien epäkohtien korjaus. Vertailupohjaa löytyy esim. sivustolta www.intelligentdesign.fi.

Perinteisiä argumentteja

Turun Sanomien Extra-liitteessä oli kirjoitus evoluutioteorian puolesta: "Evoluutio ei ole uskon asia". Kirjoituksesta käy erittäin hyvin ilmi pari klassista argumentointitapaa:

- Ensin puhutaan evoluutiosta tosiasiana viittaamalla lajien sisäisiin muutoksiin (bakteeri muuttuu bakteeriksi), minkä jälkeen pidetään lajien välistä kehitystä todistettuna evoluutiona. Sana "evoluutio" vaihtaa huomaamatta sisältöä. Ensimmäisen hyväksyminen johtaa huomaamatta toisen hyväksymiseen. Molemmathan ovat "evoluutiota".

- Toisaalta myönnetään evoluution äärimmäinen epätodennäköisyys, mutta sitten vedetään ässä hihasta: aikaa on runsaasti. Mitä enemmän aikaa sitä, todennäköisempää evoluutio on niin, että miljoonat vuodet tekevät mahdottomasta ei ainoastaan mahdollista, vaan jopa todennäköistä.

- Ensin määritellään vastapuolen mielipide - tässä tapauksessa kreationismin -, mielellään sopivan järjettömäksi, joka sitten kumotaan, ja oma näkemys pidetään todistettuna. Tosiasiassa vastapuoli ei saa puheenvuoroa, eikä ole selvyyttä siitä, onko kuva vastapuolesta todellisuutta vastaava.

Fallgrop

Jag hittade bland gamla utkast ett citat ur Dagen. I en ledare från 6 juni detta år ondgör sig opinionsredaktör Birger Thureson över försök att med vapenmakt hindra den extrema islamisters framfart, "Krig ett dåligt vapen".

Kriget gör något med människor, även med dem som går ut i krig med de ädlaste avsikter. Det är ett av skälen till att islamismens framryckning måste hejdas med andra, fredliga metoder. Man sprider inte demokrati genom att slå ihjäl människor. Man sprider hat.

Detta skrevs före Hizbollah's anfall mot Israel. Jag undrar vilka fredliga metoder sist och slutligen hade bitit på raketangreppen.

Krig är ett dåligt alternativ. Men ibland är det det enda rimliga alternativet för att försäkra oss om frihet och fortlevnad. Kastar vi från början det alternativet överbord på grund av våra egna moraliska betänkligheter eller övertro på människans godhet, välkomnar vi i praktiken de som ser vapenmakt som kanske främsta medel att uppnå sina mål. Finland avvärjde inte Sovjetunionen under andra värlskriget med diplomati, samtal omintetgjorde inte nazismen. I Sudan pågår ett folkmord samtidigt som förhandlingarna om FN-styrkor fortsätter. Borde inte historien vid det här laget ha lärt oss en läxa?

Syy ja seuraus kateissa

YLE:n uutissivuilta löytyy kirjeenvaihtaja Liisa Liimataisen taustoitus YK:n rauhanturvaoperaatiosta Libanonissa: "Italian sotaintoilun taustalla on usko rauhan mahdollisuuksiin".

Kirjoitus aihettaa minulle runsaasti päänvaivaa. Otetaan nyt esimerkiksi yksi lainaus:

Myös Israelin unilateraalinen, yksinomaan sotilasmahtiin perustuva politiikka on johtanut sen umpikujaan. Se rakensi muurit, jotta israelilaiset itsemurhapommittajat eivät pääsisi Israelin puolelle, mutta Hezbollahin ohjuksia muurit eivät häirinneet. Israel vetäytyi Gazasta, mutta kun se ei neuvotellut asiasta palestiinalaisten kanssa, vetäytyminen ei ole rauhoittanut israelilaisten elämää.

Kysymys: miten turvamuurin rakentaminen ja Gazasta vetäytyminen voivat ilmentää sotilasmahtiin perustuvaa politiikkaa? Ja miksi turva-aitaa kutsutaan muuriksi, kun vain pieni osa siitä on betonia?

Miten voi itsemurhapommitukset ja ohjushyökkäykset, kuten myös niitä vastaan puolustautuminen, olla Israelille painolastiksi? Sotaa ei saa käydä, turva-aitaa ei saa rakentaa. Pitäisikö turvautua YK:n ja EU:n diplomaattiseen taivuttelukykyyn, jonka tulokset jokainen voi nähdä esim. Sudanissa ja Iranissa?

Miten neuvottelematta jättäminen voi olla syy rauhattomuuteen? Gazasta vetäytymisestä neuvoteltiin koko 90-luku. Ei se johtanut mihinkään. Kun rauhansopimus oli pöydällä, palestiinalaiset Arafatin johdolla heittivät paperin roskikseen. Nyt alue kuitenkin on palestiinalaisilla, aivan kuten he itse ja koko maailma ovat jo pitkään aikaan vaatineet. Vetäytyminen ei kuitenkaan poistanut levottomuuksia (kuten israelin vastavoimat sinnikkäästi ennen sitä tietysti väittivät). Mutta, kuten aina, syy on Israelin. Löytyisikö sitä vastuuta muilta(kin) tahoilta?

Lopuksi, mikäli muslimien hyökkäykset vain jatkuvat Israelin puolustautumisesta huolimatta, miten Israel on voinut silloin ajaa itsensä umpikujaan? Eikö sellainen pikemminkin kerro toisen osapuolen päämääristä ja vihasta? Ja miten voidaan tällaisen vihollisen edessä omista eduista käsin toimiminen (=itsensä varjeleminen tuholta) leimata unilateraaliksi umpikujaksi?

Den rena religionen

Dagen rapporterar om undertecknandet av ett unikt fredsdokument: "Gud är starkare än de som vill ha krig".

”Krig är inte något oundvikligt. Religion rättfärdigar aldrig hat och våld. Den som använder Guds namn för att förinta den andre, fjärmar sig från den rena religionen.” Så skriver religiösa företrädare i ett gemensamt slutdokument som antogs under ett stort interreligiöst möte i italienska Assisi i onsdags kväll.

Vad exakt är denna "rena" religion? Hur har dessa religiösa företrädare kommit fram till den? Kan man bestämma det genom röstning? Menar de faktiskt att de alla omfattar en och samma religion? Eller menar de att alla religioner egentligen är lika?

De som förintar den andre i Guds namn anser sig säkerligen representera den "rena" religionen. Jag vet att många inte håller med dem (inte heller jag skulle vilja göra det) men det räcker inte med att enbart pompöst hävda ur de religiösa ledarnas fina kretsar att min/vår religion är den "rena". Man borde kunna även argumentera för sin sak.

Det jag är ute efter är att man i debatten om islamismen hävdar att de extrema muslimerna inte håller fast på sin religions sanna väsen. Det skulle man gärna vilja tro här i väst, och så tycks media presentera saken då och då. Men det är bara det att sådant hävdas av liberala eller sekulariserade muslimer. Vi vill - av rädsla för vårt eget skinn - gärna tro att de är de sanna muslimerna, men god tro väger knappast som argument. Nog borde epiteten "liberal" och "sekulariserad" få en att undra över hur pass nära "kärnan" i islam vi egentligen är. Att sekulariserad - och därmed både marginaliserad och oskadliggjord - islam motsvarar det människor i väst vill ha är en sak, att det skulle faktiskt motsvara en "autentisk" islam är en helt annan.

Istället för önsketänkade borde man argumentera för (a) vad den "rena" religionen eller dess "sanna" väsen är och (b) sedan påvisa att man faktiskt företräder den.

Dagens fråga

Amnesty tänker tydligen gå in för att argumentera för abort som en mänsklig rättighet, rapporterar Dagen.

Christine Pamp, ordförande för Amnesty Internationals svenska sektion, argumenterar

– Osäkra aborter på grund av kriminaliseringen kostar 70 000 kvinnor livet varje år. Det är ett faktum man inte kan bortse från.

En stilla undran: hur många ofödda barns liv har legaliseringen kostat hittills? Men de kanske inte har något värde?

Libanonin ulkoministeri Hizbollahin asialla

Joskus huomaamaton lause uutisessa voi paljastaa enemmän kuin pitempi juttu. Turun Sanomat uutisoi: "Pääministeri Olmert ilmoitti Israelin purkavan Libanoniin kohdistuneen saarron torstaina".

Libanonin ulkoministeri Fawzi Sallouh sanoi, ettei kahta israelilaissotilasta vapauteta, ellei israelilais- ja libanonilaisvangeista neuvotella.

Häh? Eivätkö sotilaat olekaan Hizbollahin kaappaamia ja hallussa? Eikö Libanon olekaan voimaton vahvan sissiliikkeen käsissä? Mistä ulkoministeri tietää Hizbollahin aikeista? Miten hän voi puhua niin kuin libanonilaiset olisivat siepanneet israelilaissotilaat? Miten hän voi asettaa ehtoja neuvotteluille?

Ilmeisesti Libanonin hallitus on lähemmässä yhteistyössä ja yhteisymmärryksessä Hizbollahin kanssa kuin mitä meille kerrotaan.

Itsekkään epäitsekäs geeni

Tarjolla olisi vähän vieraskielistä aivojumppaa (vihje):

"our selfish gene selfishly evolved selflessness because a selfless man selfishly has a better chance to survive the selfishness of others when they too behave selflessly, albeit for their own selfish reasons."

Hur prioriserar Kyrkornas världsråd?

Kyrkans tidning rapporterar: "Kyrkornas världsråd har tagit ut riktningen".

Mellanöstern, hiv/aids, rättvis handel, våldet i Sri Lanka och barn i konfliktområden. Det är några av de frågor som Kyrkornas Världsråds nya centralkommitté i dag beslutat prioritera under de kommande sju åren.

Låt oss se. Hur är det med mission? Evangelisationsredskap i ett postmodernt samhälle? Bibeln? Jesus? Teologi? Är det bara jag som saknar viss substans i det hela? Prioriteringarna påminner mer om statens politiska riktlinjer än kristna kyrkors centrala uppgifter och dagsaktuella utmaningar.

Diakoni hör till kristen tro, det skall man inte tumma på. Men var någonstans märks det specifikt kristna?

Dagens mitt-i-prick

Biskopskandidat Henrik Perret skriver på sin blogg:

Någon sade till mig att min bibelsyn gör Bibeln till en fetisch. Nonsens. Man kan inte tro på Kristus och tvivla på Hans Ord.

Teologia vaikuttaa apologiaan

TT Juha Ahvio on Uudessa Tiessä (nro 35, 31.8.2006) kirjoittanut useamman kerran apologiasta. Viimeisin kirjoitus, "Usko määrää puolustamisen keinot", valaisee erinomaisella tavalla, miten lähtökohdat vaikuttavat menetelmiin. Kirjoituksessa käytetään esimerkkinä ihmisen vapaata tahtoa. Koska kyseistä kirjoitusta ei löydy netistä, ovat lainaukseni suhteellisen pitkiä.

Ahvio selittää ensin, mitä uskolla luonnollisen ihmisen vapaaseen tahtoon tarkoitetaan.

Perisynnin ei tällöin uskota täysin turmelleen eikä syyllistäneen ihmistä. Ihmisen luonnollisen järjen oletetaan toimivan uskon asioissakin varsin pätevästi. Näin Jumalakaan ei vaikuta suvereenilla voimallaan kaikkea hengellistä elämää, vaan vetoaa ihmisen luonnolliseen järkevyyteen ja hyvän tuntemiseen. Uskon syntyminen edellyttää ihmisen vapaata ja järkevää suostumista sekä yhteistyötä Jumalan armon kanssa.

Seuraukset apologialle, uskon puolustamiselle, ovat merkittävät.

Apologetiikan kannalta tämä merkitsee sitä, että ihmisen on saatava vapaasti mukautua Jumalan auktoriteettiin. Apologeetta tukeutuu ihmisen luonnolliseen jumalatuntemukseen ja sen pohjalta muodostettuun puolueettomaan todistusaineistoon. Erilaisten puolueettomien todisteiden ja todistusten on saatava ajatteleva ihminen vakuuttuneeksi siitä, että on järkevää ja eettisesti perusteltua uskoa Jumalan olemassaoloon ja Raamattuun Jumalan sanana. Kun nämä väitteet osoitetaan älyllisesti paikkansapitäviksi, ihmisen tahto luonnostaan taipuu uskoon. Raamattu pitää siis todistaa Jumalan sanaksi.

Mikäli siis uskomme ihmisen vapaaseen tahtoon, tulee kyseeseen mittavan todistusaineiston esittäminen. Mikäli toinen osapuoli ei hyväksy, vika on joko argumenteissa tai vastapuolen typeryydessä.

Luterilainen perintö suhtautuu ihmisen tahtoon eri tavalla.

Martti Lutheriin tukeutuva luterilaisuus [uskoo siihen], että luonnollisen ihmisen tahto on sidottu epäuskoon ja syntiin. Perisynti on turmellut ihmisen ja hänen tahtonsa uskon asioissa täydellisesti. Samalla luonnollisen ihmisen järki ja käsitys hyvästä ovat myös turmeltuneet.

Ihminen ei luonnostaan halua eikä tahdo mukautua Jumalan totuuteen. Luonnollinen ihminen ei ole hengellisesti puolueettomassa tilassa, vaan on aina aktiivisen epäuskon ja syyllisyyden vallassa. Uskon syntyminen riippuu yksin Jumalan armollisesta ja kaikkivaltiaasta toiminnasta.

Ihmisen tahdon sidottu luonne vaikuttaa myös apologiaan.

[J]o ennalta, keskustelun lähtökohtana, oletetaan Jumalan olemassaolo ja Raamatun auktoriteetti Jumalan sanana – ja tietoisesti sitoudutaan näihin. Usko perustuu Jumalan sanaan ja sen arvovaltaan, ei oletetun puolueettomaan inhimilliseen todistukseen. Usko ei tarvitse Raamatun ulkopuolista todistusaineistoa ollakseen oikeutettu, sillä Jumalan sana osoittaa itse arvovaltansa uskoa synnyttäen.

Apologetiikka ei luo uskon perustusta. Sen tehtävä on kuitenkin paljastaa raamatullisen uskon sisäinen Jumalaan perustuva järjellisyys ja se, että luonnollisen ihmisen epäusko johtaa aina sisäisiin ristiriitoihin ja todellisen järjellisyyden eli Jumalan ja hänen ilmoituksensa hylkäämiseen...

[L]uonnollinen ihminen ei tulkitse oikein luomakunnassa nähtävää Jumalan yleistä ilmoitusta. Uskon puolustuksessa ei siten voida tukeutua pelkkään luonnolliseen jumalatuntemukseen ja yleiseen järkevyyteen. Yleinen ilmoitus on tulkittava erityisen ilmoituksen eli Raamatun ohjaamana.

Näissä olosuhteissa ei vika ensisijaisesti löydy argumenteista, vaan toisen osapuolen halusta ohittaa argumentit oman epäuskonsa tähden. Siten apologian tavoitteeksi ei muodostu ihmisen vakuuttaminen esim. Jumalan olemassaolosta, vaan vakuuttaminen hänen epäuskostaan ja siitä nousevista ongelmista. Silloin toivo menestyksestä ei kohdistu vakuuttelukykyyn tai järkevyyteen, vaan Raamatun kykyyn luoda uskoa.

Jesus vår helare

Denna söndag har i kyrkoåret som tema ”Jesus vår helare”. Texterna är 2 Kung. 5:1-15 Apg. 3:1-10 och Joh. 9:1-7, 39-41.

Det ligger något trösterikt i att våra texter ger exempel på hur Gud bär omsorg om enskilda människor i detta liv som ändå slutar med döden. Det vittnar om en kärlek till det skapade och en bestämd önskan om att sätta punkt för sjukdomarna. Om det nämligen är något som sätter prägel på vår tillvaro, så är det allt det som hör livets mörka sida till. Lidande, sjukdomar, motgångar och död får vi alla vår beskärda del av. Vi kan ha anmärkningar på proportionerna för den enskilde, men att fördela rättvist – vem kan det? Och finns det ens någon ”rättvisa” i lidande och sjukdomar?

Undren som Jesus utförde och de under som idag inträffar ger ett hum om den övernaturliga verklighet som är en väsentlig del av Bibeln och därmed den kristna tron. Det övernaturliga manifesteras särskilt tydligt i undren men är närvarande i allt annat också. Bibeln förkunnar en osynlig Gud som gör sig synlig genom sina mäktiga gärningar: han har under tidernas gång givit åt sina utvalda och speciellt åt sitt folk Israel genom de gammaltestamentliga profeterna löften som han även har uppfyllt. På ett alldeles speciellt sätt uppfylls Guds löften i och genom Jesus Kristus, inte enbart i de mirakel han utförde, utan även – och kanske också här: särskilt – i hans död, uppståndelse och himmelsfärd. Vi har också löften om kommande under, nämligen den tidpunkt då Herren Jesus Kristus skall återvända så att varje människa får se honom komma i sin härlighet och med makt och ära som endast Guds Son har. En sådan Gud tillber vi, och får både se och höra bönesvar som inte inordnar sig logikens eller vetenskapens lagar. Denna Gud närmar sig oss genom Jesus Kristus, och idag genom Bibeln, Guds ord, som väcker tro och upprätthåller tron. Han närmar sig oss i nattvardens bröd och vin för att förlåta våra synder och i dopvattnet för att flytta oss från dödens rike in i ljusets rike under Guds makt och välde.

Utan det övernaturliga, det vill säga utan en levande och verksam Gud, skulle Bibeln, Jesus och vår tro falla platt till marken. Vackra filosofier och tänkvärda aforismer finns det gott om, men inget av det råder bot på den ondska, sjukdom, lidande och död som vi möter på. Starkare medicin behövs, helt enkelt.

När Jesus inledde sin verksamhet började han med att förkunna Guds rikes ankomst: ”Tiden är inne. Guds rike är nära. Omvänd er och tro evangeliet.” (Mark 1:16) Vad Guds rike innebar, utlade Jesus alldeles speciellt i sina liknelser. Men Jesu gärningar, och nu tänker jag på de under i form av helande av sjukdomar och uppväckande av döda till liv, vittnar också om Guds rikes ankomst.

I Gamla Testamentet finner vi flera profetiska utsagor om den kommande messianska tiden, som skall karaktäriseras av det övernaturliga (t.ex. Jes. 42:1-7; 65:17-20; Jer. 30:17-21). Detta betyder att judar under Jesu tid kände till löftena i Gamla Testamentet om en tid som skull karaktäriseras av det övernaturliga. När de därför såg Jesus utföra under och tecken var det en naturlig reaktion att ställa sig frågan om Jesus var en speciell man, utvald av Gud, ja, till och med Messias (jfr Mark. 4:41; 2:1-12; Luk. 8:18-21; 9:7-9; Joh. 5:12; Matt 16:13-23 – jämförelsen med profeten Elia anspelar på den under som Elia utförde och som liknar de Jesus utförde).

Jesu under vittnar om att denna messianska tid har kommit. Vid ett tillfälle ställe Johannes Döparen via sina lärjungar Jesus en fråga om han var den som skulle komma. Var han Messias, Guds utvalde och Smorde som skulle upprätta Guds rike på jorden och dö för världens synders skull, eller skulle Johannes vänta på en annan? Jesus svarade: ”Gå och berätta för Johannes vad ni har sett och hört: blinda ser, lama går, spetälska blir rena, döva hör, döda står upp och fattiga får ett glädjebud.” (Lukas 7:22) Därmed hänvisar Jesus till Guds löften som blivit givna genom profeterna. Jesus svarar inte direkt på Johannes’ fråga utan påminner honom om vad som sagts om Jesus i Gamla Testamentet. Nu hade verkligen den tiden kommit! Det kunde Johannes vara säker på, på basis av vad han såg och hörde. I början av sin verksamhet gick Jesus in i Nasarets synagoga och läste upp ett avsnitt ur Jesaja med liknande tankegångar. ”Herrens ande är över mig, ty han har smort mig till att frambära ett glädjebud till de fattiga. Han har sänt mig att förkunna befrielse för de fångna och syn för de blinda, att ge den förtryckta frihet och förkunna ett nådens år från Herren.” (Lukas 4:18-19) Även här signalerar Jesus med ett citat ur Jesaja som nämner helande att sådant som judarna väntat på äntligen började gå i uppfyllelse.

Men givetvis har de helanden Jesus utförde att säga mycket mer än endast det som kan ställas i relation till Gamla testamentet.

Jesus undervisar att tillvaron sådan vi ser och upplever den inte är normal. Sjukdomar och död borde inte, trots sin vanlighet och på gränsen till banalitet, höra hit. Det är något fel på livet. Varför skulle Jesus annars förlåta synder, bota och uppväcka från de döda? På så sätt visar undren på en tillvaro som borde råda och som Jesus är ute efter att åstadkomma. Detta är något vi kristna även idag har att sträva efter: att i Jesu fotspår be för sjuka om helande. Och givetvis överlåta åt Gud att besvara våra böner så som Han anser vara bäst ("Ske din vilja").

Undren hänvisar till en tillvaro som inte präglas av det som svärtar våra liv här och nu. I Uppenbarelsebokens slut berättar Johannes hur han efter att ha bevittnat den yttersta domen får se en ny himmel och ny jord. ”Se, Guds tält står bland människorna, och han skall bo ibland dem, och de skall vara hans folk, och Gud själv skall vara hos dem, och han skall torka alla tårar från deras ögon. Döden skall inte finnas mer, och ingen sorg och ingen klagan och ingen smärta skall finnas mer. Ty det som en gång var är borta.” (Upp.21:3-4) Det är det målet som Jesus har i sikte.

Av detta följer en annan insikt. Även om under inträffar i denna verklighet, så hör det inte till det ordinära. De är fortsättningsvis ”under”. De som helats från sin sjukdom kan insjukna på nytt. Alla blir inte helade. Många bär på sina sjukdomar livet ut. Och slutligen dör var och en av oss. Döden undviker vi helt enkelt inte. I sin barmhärtighet låter Gud oss få smaka på livet tillsammans med Honom, men det är endast temporärt och övergående.

Eftersom nu under är temporära och deras effekt av övergående karaktär, indikerar detta att något enligt Jesus och enligt Bibeln är väsentligen mer viktigt än under. Detta kan illustreras med att trosbekännelsen inte nämner något av de under Jesus utförde. Hans liv är sammanfattat i ett komma mellan ”född av jungfru Maria” och ”korsfästes under Pontius Pilatus”. Det stora undret är att Gud lät sin son bli människa i Jesus Kristus och dö för våra synders skull. Därför är det största som någonsin kan hända den enskilde att få bli Guds barn, få del av försoningen som Jesus genom sin lidande och sin död förmedlar åt oss.

Det största ”helandet” är därför inte om jag genom Guds ingripande tillfrisknar. Det största undret är att fadern tar emot den förlorade sonen, att rövaren på korset tillförsäkras att han skall ”denna dag” vara i paradiset tillsammans med Jesus, att Jesus har kommit till världen för att finna det förlorade och kalla på syndare till omvändelse. För det ligger inget värde i att vinna allt som det världsliga livet hör till, inklusive hälsa, men dö utan en upprättad gemenskap med Gud, vår Skapare och Domare.

Helande från sjukdom och synd binds ihop i profeten Jesajas vision om Herrens lidande tjänare, Jesus Kristus:

Men det var våra sjukdomar han bar, våra plågor han led, när vi trodde att han blev straffad, slagen av Gud, förnedrad.
Han blev pinad för våra brott, sargad för våra synder, han tuktades för att vi skulle helas, hans sår gav oss bot.
Vi gick alla vilse som får, var och en tog sin egen väg, men Herren lät vår skuld drabba honom.
(Jes. 53:4-6)

Mikä käännös

Uskovat kiistelevät Suomessa välillä käännösten paremmuudesta. 1992 vai 1933/38? Uusin leimataan helposti ei-kristilliseksi, jopa antikristilliseksi sen käännösratkaisuista ja kääntäjien hengellisistä taustoista johtuen. Tätä taustaa vasten on hauskaa lukea Uusi Tie -lehdestä, kuinka uuden käännöksen lukeminen johdatti uskon tielle: "Kun Jeesus mursi pikkuporvarillisen idyllin".

Elokuun tilastoja

Elokuu merkitsi kävijämäärän vähenemisen taas kääntyneen nousuun. Elokuussa sivustolla oli reilut 1200 käyntiä ja reilut 800 kävijää.