September 15, 2006

Kovia ratkaisuja

Suomen Teologisen Instituutin pääsihteeri Henrik Perret kirjoittaa virkakysymyksestä viimeisimmässä Kulmakivessä (4/2006, pdf), "Kirkon kohtalon hetket ovella".

Kohtalon hetket koittavat. Mikäli piispainkokous on päätöksessään ehdoton, syntyy uusia ryhmiä ja yhteisöjä, aluksi ehkä kirkon sisällä, mutta vähitellen kirkkokansa ei voi hyväksyä sitä, ettei kirkon perinteisellä kannalla oleva pappiskandidaatti saa vihkimystä. Uusia ratkaisuja etsitään. [...]

Nyt tarvitaan kirkossamme niin piispoilta ja papeilta kuin työntekijöiltä ja seurakuntalaisiltakin malttia. Nyt ei pidä kärjistää asioita. Nyt on rukouksen paikka ja aika.

Mielestäni on kuitenkin selvää, että mikäli kirkko sulkee ovensa niiltä, joilla on perinteinen virkakäsitys, johon usein liittyy perinteinen raamatunkäsitys, se tulee johtamaan uusiin ratkaisuihin. Nyt eletään kohtalon hetkiä.

Vetoomus "Rakentavia ratkaisuja" 11 000 allekirjoituksen kera luovutettiin 8.9. arkkipiispa Jukka Paarmalle. Näin kirkon johtoportaan ulkopuoliset tahot ovat pyrkineet tuomaan äänensä esille

Piispainkokouksen kanta on nyt tuotu julki. Piispat aikovat jatkaa kovistelulinjaa, mikä merkitsee kapean laintulkinnan perusteella perinteistä virkakäsitystä edustavien ahtaalle ajamista. Eräs ystävä kommentoi:

Mutta ääni on ainakin korotettu. Yhdestätoistatuhannesta allekirjoittajasta suurin osa oli muuten naisia, ja joukossa oli aika monia naispastoreitakin. Vaikuttaa vain siltä että nämä asiat on jo lyöty kabineiteissa lukkoon aikoja sitten.
Ainut hetkellinen valopilkku - ja samalla suuri kiitos- ja ilon aihe - on Henrik Perretin pääseminen toiselle kierrokselle Porvoon hiippakunnan piispanvaaleissa. Nyt tarvitaan todellakin paljon rukousta ja työtä (ja ihmettä), jotta sekin toivo ei sammuisi.